Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi vesilain muuttamisesta ja luonnos valtioneuvoston asetukseksi vesitalousasioista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta (merituulivoima)

Maa- ja metsätalousministeriö toteaa, että ehdotetut lupamääräykset eivät suurelta osin kuulu vesilain soveltamisalaan.

2 §: HE:n perustelujen mukaan "Vesiluvassa voitaisiin antaa tarkempia määräyksiä esimerkiksi siitä, että purkamistoimenpiteille on haettava lupaa kaksi vuotta ennen suunniteltua toiminnan lopettamista tai tuulienergian tuotantoon liittyvän oikeuden päättymistä, jotta purkamisen suunnittelu ja lupamenettely ehdittäisiin aloittaa hyvissä ajoin." Alueen jatkokäytön ja hyödyntämisen mahdollistamiseksi mahdollisimman pian toiminnan päättymisen jälkeen, Metsähallitus pitää tärkeänä, että määräaika purkamisluvan hakemiselle tulisi aina asettaa jo vesiluvan yhteydessä, joten kyseessä olevan lupamääräyksen antaminen tulee nostaa lain tasolle eikä jättää vain mahdolliseksi lupamääräykseksi. Lisäksi Metsähallitus huomauttaa, että Merituulivoimapuiston purkaminen on massiivinen operaatio, johon tulee varautua useita vuosia etukäteen. Muun muassa purkutoimenpiteisiin tarvittavat konsultit, alukset ja teknologiat pitää kilpailuttaa ajoissa ja käytännössä varsinaiset sopimukset purkuvaiheen toimittajien kanssa voidaan tehdä vasta, kun purkamislupa on varmistunut. Lisäksi mahdollinen valitusprosessi purkamisluvasta voi kestää jopa vuosia. Tästä syystä Metsähallitus haluaa tuoda esille, että HE:n maininta siitä, että purkutoimenpidelupa tulisi hakea kaksi vuotta ennen varsinaista suunniteltua purkuajankohtaa on liian lyhyt aika ja tarvittava aika saattaisi olla lähempänä viittä vuotta. Merituulivoimahanketta koskevassa lupapäätöksessä on, sen lisäksi mitä 3 luvun 10–14 §:ssä säädetään, annettava tarpeelliset määräykset rakennuskohteesta ja rakennustyön suorittamisesta, purkamisesta ja jälkitoimenpiteistä. HE:n perusteluissa on tuotu esille, että rakennustyön suorittamisesta ei olisi tarpeen antaa lupamääräyksiä aluevesien hankkeissa, mutta lain sanamuodon mukaan kuitenkin tulisi antaa. Aluevesien hankkeiden osalta on tärkeää, että lainsäädäntö on selkeä sen osalta, mitkä asiat kuuluvat rakentamislupaviranomaiselle ja mitkä vesilupaviranomaiselle. Muutoin on mahdollista, että rakentamisluvassa ja vesitalousluvassa annetaan keskenään ristiriitaisia lupamääräyksiä, jotka eivät ole samanaikaisesti toteutettavissa. Metsähallituksen näkemyksen mukaan 2 §:n viittaukset rakennuskohteeseen ja rakennustyön suorittamiseen tulisi poistaa aluevesien osalta lakiehdotuksesta. Lisäksi Metsähallitus näkee tarpeellisena, että lakiesityksessä täsmennetään vesitalousluvan suhdetta rakentamislain mukaisiin lupiin lisäämällä lain tasolle säännös, jonka mukaan vesitalousluvan tulee koskea vain sellaisia vaikutuksia ja määräyksiä, jotka ovat tarpeen vesistövaikutusten arvioimiseksi, eikä sellaisia vaikutuksia tai määräyksiä, jotka käsitellään muiden lakien perusteella annettavissa luvissa, kuten rakentamisluvissa. 3 §: Merituulivoimahanketta koskevassa lupapäätöksessä voidaan määrätä vesilain 3 luvun 8 §:n 2 momentissa tarkoitettua pidemmästä määräajasta hankkeen toteuttamiseen ryhtymiselle. Määräaika hankkeen toteuttamiseen ryhtymiselle saa olla lakiesityksen mukaan enintään viisi vuotta. Metsähallitus pitää hyvänä, että tätä määräaikaa nostetaan neljästä vuodesta viiteen vuoteen huomioiden, että merituulivoimahankkeiden valmisteluun kuluvaa aikaa on vaikea ennustaa etukäteen ja se on altis viivästyksille (esim. toimittajien aikataulut, resurssien saatavuus, kuljetusalusten saatavuus). Toisaalta on kuitenkin tärkeää varmistaa, että merituulivoimahankkeet etenevät jouhevasti ja että lupaehdot säilyvät ajankohtaisina, joten tarpeettoman pitkiä määräaikoja on myös syytä välttää. Metsähallitus kannattaa nykyisen kymmenen vuoden määräajan säilyttämistä hankkeen toteuttamiselle, sillä merituulivoiman varsinainen rakentamisaika on hankkeen koosta ja teknologiasta riippuen tyypillisesti noin 2-3 vuotta. Jos hankkeen ryhtymisen määräaikaa nostetaan viiteen vuoteen, jää kuitenkin hankkeen toteuttamisellekin joustovaraa tyypillisen rakentamisajan päälle useampi vuosi.

Ehdotettu enintään viiden vuoden määräaika hankkeen toteuttamiseen ryhtymiselle on parannus nykytilaan, mutta ei vastaa merituulivoimahankkeiden tosiasiallista kehitys- ja toteutusaikataulua. Merituulivoimahankkeiden kokonaiskehitys ja -toteutus kestää tyypillisesti 15–20 vuotta. Tämä koostuu hankekehitysvaiheesta, johon sisältyvät muun muassa kilpailutus- ja aluehallintoprosessit, lupamenettelyt ja niihin liittyvät muutoksenhaut sekä hankkeen suunnittelu, sekä sähkön ostajan (offtaker) sopimusten ja rahoituksen varmistamisesta ja rakentamisesta. Liian lyhyt määräaika lisää riskiä siitä, että lupa raukeaa ennen investointipäätöstä. Lisäksi hankkeelle syntyy merkittävä riski tilanteessa, jossa luvan määräaika on päättymässä juuri investointipäätökseen valmistautumisen vaiheessa, mikä voi käytännössä estää hankkeen toteutumisen tai viivästyttää sitä merkittävästi. On myös huomattava, että jo nykyisellään lupien voimassaoloajat osoittautuvat hankkeissa usein kireiksi, vaikka kyseessä olisi merituulivoimaa pienempi tai vähemmän monimutkainen hanke. Ehdotamme, että merituulivoimahankkeen toteuttamiselle säädetään enintään kolmentoista (13) vuoden määräaika ja hankkeen toteuttamiseen ryhtymiselle enintään kahdeksan (8) vuoden määräaika laskettuna lupien lainvoimaiseksi tulosta. Lisäksi esitämme, että hakijalla tulee olla oikeus saada pidennystä edellä mainittuihin määräaikoihin, mikäli luvan myöntämisedellytykset ovat pidentämishetkellä edelleen voimassa. Pidennyksen tulee perustua selkeään ja ennakoitavaan menettelyyn, joka ei edellytä laajaa uutta lupakäsittelyä. Jatkamismahdollisuus voisi perustua hakemuksesta myönnettävään jatkoaikaan vastaavasti kuin rakentamisluvassa tai vaihtoehtoisesti viranomaiselle annettavaan harkintavaltaan myöntää lisäaikaa tapauskohtaisesti hanketoimijan esittämien perustelujen ja aikataulutilanteen perusteella. Tällainen menettely varmistaisi, että hankekehittäjällä on riittävä näkyvyys vesitalousluvan voimassaolon jatkumiseen, mikä vähentää kehitysvaiheen riskejä ja parantaa hankkeiden toteutettavuutta.

2 §: Ehdotettua sääntelyä voidaan pitää pääosin tarkoituksenmukaisena. Yleisen ympäristöedun näkökulmasta on kuitenkin tärkeää, että lupaviranomaiselle jää riittävän laaja harkintavalta antaa tapauskohtaisesti tarpeellisia lupamääräyksiä hankkeen koko elinkaaren ajalle. Merituulivoimahankkeet ovat teknisesti vaativia ja pitkäkestoisia, minkä vuoksi kaikkia ympäristövaikutuksia tai niiden hallintatarpeita ei ole mahdollista ennakoida yksityiskohtaisesti jo sääntelytasolla. Lupamääräyksillä tulee voida varmistaa vesilain tavoitteiden mukaisesti haitallisten vaikutusten ehkäiseminen sekä yleisen edun turvaaminen. Tämä koskee rakentamisen lisäksi myös käytön aikaista tarkkailua, rakenteiden kunnossapitoa, purkamisen suunnittelua sekä toiminnan päättymisen jälkeisiä toimenpiteitä silloin, kun ne ovat tarpeen meriympäristön suojelemiseksi. Lisäksi olisi perusteltua varmistaa, että säännös mahdollistaa riittävän joustavasti myös sellaisten määräysten antamisen, joiden tarve perustuu hankkeen toteutuksen aikana tai sen jälkeen saatavaan uuteen tutkimustietoon tai havaittuihin ympäristövaikutuksiin. Merituulivoiman rakentamisesta ja erityisesti rakenteiden purkamisesta Suomen merialueilla on vielä verrattain vähän käytännön kokemusta, minkä vuoksi sääntelyn tulisi mahdollistaa ennakoiva ja tapauskohtainen ympäristöriskien hallinta. 3 §: Merituulivoimahankkeiden laajuus, tekninen vaativuus sekä toteuttamiseen liittyvät logistiset ja taloudelliset erityispiirteet huomioon ottaen ehdotettua pidempää määräaikaa hankkeen toteuttamiseen ryhtymiselle voidaan pitää perusteltuna. Yleisen ympäristöedun näkökulmasta on kuitenkin tärkeää, ettei pitkä toteuttamisaika heikennä mahdollisuuksia varmistaa hankkeen ympäristövaikutusten ajantasainen arviointi. Toteuttamisajan kuluessa sekä meriympäristöä koskeva tutkimustieto että luonnonolosuhteet voivat muuttua olennaisesti. Lisäksi myös hankkeen tekniset ratkaisut voivat muuttua luvan myöntämisen jälkeen. Tämän vuoksi on tärkeää, että lupajärjestelmä kokonaisuutena mahdollistaa sen, että ennen rakentamiseen ryhtymistä voidaan tarvittaessa arvioida, ovatko luvan myöntämisen perusteena olleet tiedot edelleen ajantasaisia ja vastaavatko lupamääräykset muuttuneita olosuhteita. Pitkä toteuttamisaika ei siten saa johtaa siihen, että ympäristönsuojelun taso tosiasiallisesti heikkenee hankkeen toteuttamisen viivästyessä.

Talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeissa on kyse tosiasiallisesti sekä sijaintinsa puolesta että tekniseltä toteutettavuudeltaan Suomessa toistaiseksi ennennäkemät-tömistä hankkeista, minkä lisäksi talousvyöhykkeen merituulivoimaloita koskevaa lainsäädäntöä on parin viime vuoden ajan merkittävästi muutettu. Ottaen huomioon talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeen monimutkaisuuden ja sen edellyttämät useat, osittain päällekkäiset, ympäristölliset lupamenettelyt muutoksenhakuineen, Suomen Asianajajat pitää perusteltuna ehdotetusta pidemmästä määräajasta hank-keen toteuttamiseen ryhtymiselle. Suomen Asianajajat esittää lisäksi harkittavaksi, että hankkeen valmiiksi saattamiselle mahdollistettaisiin vastaava pidennys.

Etenkin aluevesille toteutettavien merituulivoimaloiden osalta on tärkeää, että lainsäädäntö on selkeä sen osalta, mitkä asiat kuuluvat rakentamislupaviranomaiselle ja mitkä vesilupaviranomaiselle. Ehdotettu 2 §, joka soveltuu sekä talousvyöhykkeelle että aluevesille toteutettaviin merituulivoimaloihin, hämärtää rakentamis- ja vesiluvan välistä rajanvetoa aluevesillä entisestään. Olisi tärkeää, että luvanhakijalle on selvää, mistä asioista rakentamisluvassa määrätään ja mistä asioista vesiluvassa määrätään. Ehdotetussa lainsäädännössä olisi tarpeen selkeyttää tätä rajanvetoa aluevesille toteutettavien merituulivoimaloiden osalta. Luvan hakijan kannalta on kestämätöntä, että samoista asioista määrättäisiin kahdessa eri luvassa kahden eri viranomaisen toimesta ilman, että lainsäädäntö edellyttää lupamääräysten yhteensovittamista lupien välillä. Pahimmassa tapauksessa tämä voi johtaa siihen, että rakentamis- ja vesitalousluvassa annetaan keskenään ristiriitaisia lupamääräyksiä, jotka eivät ole samanaikaisesti toteutettavissa. Lisäksi ehdotetun lain 2 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että "Aluevesien merituulivoimahankkeissa rakennustyön suorittaminen määräytyy pääosin rakentamislupamenettelyssä, joten sitä koskevia lupamääräyksiä ei olisi tarpeen antaa." Kuitenkin ehdotetun lain 2 §:n sanamuoto edellyttää, että aluevesilläkin toteutettava merituulivoimahankkeen vesitalouslupamääräyksissä "on annettava" myös rakennustyön suorittamista koskevia määräyksiä ilman linkkiä rakentamislupaan. Tämä korostaa entisestään tarvetta huolehtia siitä, että eri lakien mukaiset lupapäätökset yhteensovitetaan keskenään. Esitämme huolemme hankkeiden ja lupien aikajanoista. Rakentamislupapäätöksestä menee vähintään 30 vuotta, että purkamistoimet aloitetaan. HE:ssä esitetään, että purkamiseen tulee käyttää parasta mahdollista tekniikkaa. Rakentamislupapäätöksen ja purkamisen aloittamisen aikajänteen huomioon ottaen on äärimmäisen vaikeaa määritellä paras mahdollinen tekniikka tai sen kustannukset vuosikymmenien päähän. 2 §:ssä viitataan purkamiseen ja jälkitoimenpiteisiin. Kuten pykälän yksityiskohtaisista perusteluista ilmenee, tarkoitus ei olisi antaa yksityiskohtaisia määräyksiä vesitalousluvassa voimaloiden purkamistyöstä, sillä nämä tulevat käsiteltäviksi purkamislupaa koskevassa sääntelyssä. 2 §:stä olisi siksi perusteltua poistaa viittaukset purkamiseen ja jälkitoimenpiteisiin, ja kaikki purkamiseen liittyvät asiat käsiteltäisiin ehdotetun lain purkamista koskevissa lainkohdissa. Merituulivoimahankkeen toteuttamisen ja purkamisen välillä on merkittävän pitkä aika, eikä purkamis- tai jälkitoimenpiteistä ole tarkoituksenmukaista määrätä hankkeen toteuttamista koskevassa luvassa - etenkään kun purkamisesta on tarkoitus antaa oma sääntelynsä. Ehdotetussa muodossa 2 § on tulkinnanvarainen sen osalta, mitä purkamista koskevia määräyksiä lupaviranomaisen tulee tai se voi antaa alkuperäisen vesitalousluvan yhteydessä. 3 §: Suomen uusiutuvat ry ehdottaa, että vesitalousluvan mukainen hankkeen toteuttamiseen ryhtymisen määräaika olisi syytä pidentää kahdeksaan vuoteen. Lisäksi hankkeen valmiiksi saattamiselle tulisi myös lisätä mahdollisuus pidempään määräaikaan. Kymmenen vuotta saattaa hanke valmiiksi luvan myöntämisestä lukien on merituulivoimahankkeelle lyhyt aika. Pidempien määräaikojen myöntämisen ei myöskään tulisi olla lupaviranomaisen harkintavallassa (lakiehdotuksen mukaan pidempi määräaika "voidaan määrätä"), vaan niiden tulisi aina soveltua merituulivoimahankkeille myönnettyihin lupiin. Näin varmistetaan yhdenvertainen ja johdonmukainen soveltamiskäytäntö. Rakentamisen aloittaminen ja toteuttamiseen ryhtyminen on merituulivoimahankkeelle kriittinen vaihe. Hankkeessa haetaan tarvittavat luvat, hanke suunnitellaan ja valmistellaan investointipäätös. Määräaikaan voi hakea jatkoaikaa mutta näemme ongelmalliseksi sen, jos lupa uhkaa vanhentua, kun hanke on hyvin lähellä rakentamisen alkamista ja lupa avataan valituskelpoiselle päätökselle. 3 pykälässä otetaan kantaa merituulivoiman luvan voimassaoloon. Pidempää määräaikaa tulisi soveltaa myös niihin kokonaisuuksiin, jotka liittyvät merituulivoimahankkeisiin, mutta jotka eivät välttämättä ole kyseisen määritelmän alla. Tällaisia ovat esimerkiksi sähkönsiirto merituulivoimapuistosta mantereelle ja vedenalaiset rakennelmat, jotka tulisi käsitellä samassa hakemuksessa ja saman määräajan puitteissa. Voi olla, että merituulivoimahankkeen toteuttamiseksi tulee hakea muita vesitalouslupia, jotka ovat välttämättömiä merituulivoimahankkeen toteuttamiseksi mutta eivät välttämättä asetu merituulivoiman määritelmän alle. Tiedossamme on hanke, jonka kaavassa edellytetään väylämuutosta, jolle tarvitaan vesilain mukainen lupa, jotta muutos voidaan toteuttaa. Tämä on luontevaa hakea samanaikaisesti merituulivoiman vesiluvan kanssa ja luvilla tulisi olla samat määräajat. Suomen uusiutuvat ry esittää, että vesilakia avattaessa lakiin tehtäisiin samalla myös muita teknisiä muutoksia muun muassa merituulivoimahankkeen lupahakemukseen, lupamääräykseen sekä harkittaisiin toistaiseksi voimassa olevan luvan toteuttamiseen ryhtymisen ja valmiiksi saattamiseen liittyvien määräaikojen pidentämistä. Vesilain 3 luvun 8 §:n 2 momentin perusteella toistaiseksi voimassa olevassa luvassa tulee määritellä aikarajat, joiden kuluessa vesitaloushanke on toteuttava ja toteuttamiseen ryhdyttävä. Määräaika hankkeen toteuttamiselle saa olla enintään kymmenen vuotta ja toteuttamiseen ryhtymiselle enintään neljä vuotta. Lupaviranomainen (Lupa- ja valvontavirasto) voi erityisestä syystä ennen määräajan päättymistä hakemuksesta pidentää 2 momentissa tarkoitettua määräaikaa. Merituulivoimahankkeen hankekehitysvaihe ja rakentamisen valmisteluun kuluva aika on useita vuosia. Merituulivoimahankkeen toteutussuunnittelu kestää aina useita vuosia, vaikka teknistä suunnittelua olisikin edistetty jo ennen lupaprosesseja. Vasta toteutussuunnittelun valmistuttua on mahdollista kilpailuttaa hankkeeseen liittyvät hankinnat ja urakat, huolehtia investoinnin rahoituksen varmistamisesta ja tehdä sitova investointipäätös. Vielä investointipäätöksen jälkeenkin vesitalousluvan mukaiseen rakentamisen aloittamiseen saattaa kulua vuosia riippuen eri resurssien saatavuudesta. Suurien hankkeiden investoinnin valmistelun vaiheessa tehtävän suunnittelun kustannukset ovat kymmeniä miljoonia euroja. Ennen kuin lupamenettelyihin ja verkkoliityntään liittyvät riskit on poistettu, hankkeeseen on kuitenkin samalla haastavaa sitoa merkittäviä määriä pääomaa. Valmisteluun kuluvaa aikaa on vaikea ennustaa etukäteen ja se on altis viivästyksille, joihin hankekehittäjän ei ole mahdollista vaikuttaa, tai mahdollisuudet ovat rajalliset. Merituulivoimahanketta varten tarvitaan resursseja, esimerkiksi erikoisaluksia eri toimijoilta, ja toimijoiden aikataulut ja suoritukset on sovitettava yhteen saumattomaksi kokonaisuudeksi. Tästä syystä resurssit tulee usein varata huomattavan ajoissa ja niiden saatavuus voi vaihdella. Myös muutokset geopolitiikassa ovat omiaan aiheuttamaan äkillisiä ja laaja-alaisia muutoksia esimerkiksi resurssien saatavuuteen, kustannuksiin tai kuljetuksiin. Varsinainen hankkeen rakentamisvaihe on Suomen olosuhteissa pitkäkestoinen ja kestää ainakin muutamia vuosia. Yhden 1 GW:n merituulivoimalan rakentaminen kaikkine vaiheineen kestää arviolta noin kaksi vuotta - joissain tilanteissa kauemminkin, ja hankkeen taloudellisen kannattavuuden varmistamiseksi voimaloita on tarkoituksenmukaista rakentaa useampia. Rakentamisvaiheen kestoon vaikuttaa merkittävästi se, että rakennustöitä voidaan suorittaa vain avovesikaudella. Sääolosuhteilla on suuri vaikutus merellä suoritettavan rakentamiseen ja aikatauluun. Muun muassa kovat tuulet ja suuret aallot estävät rakennustöiden suorittamisen, mikä osaltaan pidentää merituulivoimahankkeen rakentamisvaihetta. Mikäli tiettyä rakennusvaihetta ei ehditä suorittaa avovesikauden aikana esimerkiksi sääolosuhteista johtuen, rakennusvaihe siirtyy seuraavaan avovesikauteen, viivästyttäen samalla hanketta kokonaisuutena. Lisäksi rakentamisen aikatauluttamisessa tulee huomioida töiden vaikutus luontoympäristöön, kuten kalaston kutuaikoihin ja linnuston pesintäaikaan. Nämä ajoittuvat merirakentamisen kannalta otolliseen rakentamisaikaan avovesikausina, mikä myös osaltaan voi pidentää hankkeen rakentamisaikaa. Huomioiden edellä mainitut rakentamistöiden kokonaiskestoon vaikuttavat seikat, vesilain vesitaloushankkeen toteuttamiselle asettamat määräajat eivät nykyisellään ole merituulivoimahankkeille riittäviä. Pääoman sitouttaminen suunnitteluun ja investoinnin valmisteluun ei ole mahdollista, jos jo lainvoiman saavat luvat sisältävät todennäköisen riskin siitä, että luvan voimassaolo ei riitä kattamaan hankkeen kehitys- ja rakennusaikaa, ja lupaa voitaisiin siksi joutua hakemaan uudestaan. Neljän vuoden määräaika merituulivoimahankkeen toteuttamiseen ryhtymiselle on liian lyhyt huomioiden hankkeen erityispiirteet. Myös muualla lainsäädännössä on mahdollistettu laajempaa tapauskohtaista arviointia luvanvaraisten hankkeiden toteuttamisaikojen määräämisessä. Esimerkiksi ympäristönsuojelulaki (527/2014) sallii, että lupaviranomainen voi määrätä ympäristöluvan rauenneeksi, jos toimintaa tai sen aloittamisen kannalta olennaisia toimia ei ole aloitettu viiden vuoden kuluessa luvan lainvoimaiseksi tulosta tai lupapäätöksessä määrätyn tätä pidemmän ajan kuluessa (88 §). Vastaavaa hankekohtaista joustoa ei ole huomioitu vesilaissa, vaan määräaika ryhtyä mihin tahansa vesitalouslupaa edellyttävään hankkeeseen on rajoitettu enintään neljään vuoteen. Vesilakia koskevan hallituksen esityksen (HE 277/2009 vp) mukaan hankkeeseen ryhtymisen määräajalla on tarkoitus estää lupien hakeminen ennalta varastoon ja tämä on toteutettu niin, että lupapäätöksessä on määrättävä aika, jonka kuluessa hanke on toteutettava tai aloitettava. Merituulivoimahankkeiden toteuttamisajan pidentämisellä ei olisi kyse luvan hakemisesta ennalta varastoon ilman tosiasiallista aikomusta edistää hankkeen kehittämistä, vaan luvan tulisi olla voimassa vähintään niin kauan kuin tyypillisen merituulivoimahankkeen kehittäminen ja rakentaminen kestää. Määräaikojen pidentäminen merituulivoimahankkeen kohdalla olisi edelleen vesilain mukaisten määräaikojen tarkoituksen mukaista, mutta huomioisi merituulivoimahankkeen pitkän kehityskaaren verrattuna muihin sellaisiin vesitaloushankkeisiin, joihin vesilain lupajärjestelmää on aikanaan ajateltu sovellettavan. Edellä kuvatun perusteella erityisesti toteuttamiseen ryhtymiselle varattua määräaikaa tulisi pidentää kahdeksaan vuoteen. Hankkeen toteuttamiselle varattua aikaa ehdotetaan pidennettäväksi. Hankkeen toteuttamiselle varattua aikaa ehdotetaan pidennettäväksi kahdeksalla vuodella siten, että hankkeen toteuttamisen kokonaismääräaika olisi 13 vuotta vesitalousluvan lainvoimaiseksi tulosta. Sen lisäksi, että merituulivoimahankkeen kehittäminen kestää tyypillisessäkin tilanteessa useita vuosia, on hankekehityksessä lisäksi varauduttava myös ennakoimattomiin tilanteisiin. Esimerkiksi äkilliset muutokset materiaalien tai muiden resurssien saatavuudessa, geopoliittiset muutokset ja niiden johdannaisvaikutukset sekä muita lupia koskevien muutoksenhakumenettelyiden aiheuttamat aikatauluviiveet, joihin vesitalousluvan haltija ei voi vaikuttaa, voivat pidentää merituulivoimahankkeen kehitysaikaa edellä kuvattuakin pidemmäksi. Esitämme siksi, että hakijalla tulisi olla oikeus saada pidennystä edellä mainittuihin aikoihin, mikäli luvan myöntämisedellytykset ovat pidentämishetkellä vielä voimassa. Tällä varmistettaisiin, että merituulivoimahankkeen kehittäjällä on mahdollisimman hyvä näkyvyys siihen, onko vesitalousluvan voimassaoloa mahdollista jatkaa, mikä osaltaan lisää todennäköisyyttä, että hankekehityksen kustannuksille saadaan tarvittavaa rahoitusta. Lisäksi esitämme selvyydeksi, että pidennys olisi aina kolme vuotta kerrallaan. Pidennyksen tulisi olla tarpeeksi pitkä, jotta hakijalla on aito mahdollisuus ja rauha edistää hanketta. EHDOTETUT SÄÄDÖSMUUTOKSET Merituulivoimahanketta koskevan luvan voimassaolo 3 luvun 8 §:n 2 ja 3 momenteissa säädetyn estämättä määräaika merituulivoimahankkeen toteuttamiselle saa olla enintään kolmetoista vuotta ja toteuttamiseen ryhtymiselle enintään kahdeksan vuotta, ellei lupapäätöksessä määrätä tätä pidempiä määräaikoja. Luvan saajalla on erityisestä syystä oikeus saada pidennys 1 momentissa tarkoitettuun määräaikaan enintään kolmella vuodella kerrallaan, jos oikeudelliset edellytykset hankkeeseen ovat edelleen voimassa. Päätöksen määräajan pidentämisestä tekee Lupa- ja valvontavirasto luvan saajan kirjallisesta hakemuksesta. Vesilain 11 luvun 23 §:n 1 momentin mukaan vesitalousluvassa on annettava määräykset siitä, miten hanke on toteutettava. Kumottua vesilakia (264/1961) koskevan oikeuskäytännön valossa vesitalouslupapäätöksessä ei voida sallia hankkeen toteuttamista kahdella vaihtoehtoisella tavalla. Asiassa KHO 1982 II 85 oli kyse siitä, että vesioikeus oli hakemuksessa pyydetyn mukaisesti myöntänyt luvan sillan rakentamiseen kahden erilaisen siltavaihtoehdon mukaisesti. Päätöksessä korkein hallinto-oikeus linjasi, että lupapäätöksestä tuli ilmetä, miten silta rakennetaan eikä vesioikeus voinut antaa lupaa kahden erilaisen sillan rakentamiseen, joista vaihtoehdoista hakija olisi saanut valita sopivammaksi katsomansa. Edelleen oikeuskäytännössä on katsottu, ettei vesitalouslupa voi sisältää vaihtoehtoisia lupamääräyksiä (KHO 2020:81). Näin ollen merituulivoimaloiden vesitalouslupahakemuksessa on tällä hetkellä määriteltävä myös tuulivoimaloiden perustusratkaisu, jolle vesitalouslupaa haetaan. Perustusratkaisuja on tällä hetkellä kolme erilaista, mutta nämäkin kehittyvät nopeasti teknologisen kehityksen myötä. Perustusratkaisun lopullinen valitseminen riippuu tuulivoimaloiden sijaintipaikkojen pohjaolosuhteista, ja edellyttää siksi yksityiskohtaista tutkimusta, kuten kalliita pohjatutkimuksia. Myöhemmät muutokset perustusratkaisuun edellyttävät tällä hetkellä vesitalousluvan muuttamista tai uuden luvan hakemista. Sekä luvan jälkikäteinen muuttaminen että uuden luvan hakeminen ovat resurssi-intensiivisiä sekä hakijalle että lupaviranomaiselle, ja viivästyttävät hankkeen toteutumista, etenkin mikäli päätös joutuu muutoksenhaun kohteeksi. Esitämme, että vesilakia ja vesitalouslupaa koskevaa lupaprosessia tulisi tästä syystä muuttaa niin, että luvan hakija voisi ainakin perustusten osalta toimittaa hakemuksessaan kullekin tuulivoimalalle useamman vaihtoehtoisen perustusvaihtoehdon ja kuhunkin liittyvät piirustukset sekä vaikutusten arvioinnit. Kunkin vaihtoehdon laajimmillaan aiheuttamat vaikutukset voitaisiin arvioida osana lupahakemusta siten, että lupaviranomainen arvioisi kunkin perustusratkaisun laajimmat vaikutukset yhdessä koko merituulivoimahankkeen lupahakemuksessa esitettyjen laajimpien vaikutusten kanssa. Lupaviranomainen arvioisi hakemuksen perusteella vaihtoehtoisia perustusratkaisuja yhdessä koko merituulivoimahankkeen vaikutusten kanssa, ja sen tulisi lupamääräyksin voida hyväksyä useamman vaihtoehdon. Jos luvassa olisi hyväksytty useampi perustusvaihtoehto, hanketoimijalla olisi mahdollisuus päättää lopullinen perustusratkaisu hankkeen toteutusvaiheessa, tarkempien pohjatutkimusten tekemisen jälkeen. Eri perustusteknisten vaihtoehtojen vaikutukset voidaan selvittää lupahakemusta varten riittävällä laajuudella. Vaihtoehtojen teknistaloudelliset toteutusedellytykset varmistuvat kuitenkin vasta merituulivoimahankkeen kehittämisen myöhemmässä vaiheessa, jolloin perustusratkaisuvalinnan joustavoittaminen olisi omiaan lisäämään merituulivoimahankkeiden taloudellista kannattavuutta ja siten toteutusmahdollisuuksia. Merituulivoimahankkeen lupahakemus 3 luvun 10 §:n 1 momentissa, 11 luvun 3 §:n 1 momentissa ja 21 §:n 1 momentissa säädetyn estämättä merituulivoimahankkeen kunkin tuulivoimalan perustusratkaisulle voidaan lupahakemuksessa esittää vaihtoehtoja edellyttäen, että hakemus täyttää kaikkien esitettyjen vaihtoehtojen osalta mitä merituulivoimahankkeen lupahakemuksen sisällöstä on säädetty. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä merituulivoimahanketta varten laadittavan lupahakemuksen sisällöstä ja hakemukseen liitettävistä tiedoista. Merituulivoimahankkeen lupamääräykset 3 luvun 10 §:n 1 momentin ja 11 luvun 21 §:n 1 momentissa säädetyn estämättä Lupa- ja valvontavirasto voi lupa-asiaa ratkaistessaan lupapäätöksessä määrätä niistä vaihtoehdoista merituulivoimaloiden perustusratkaisuille, jotka ovat sallittuja.

3 §: Määräajan hankkeen toteuttamiseen ryhtymiselle tulisi olla lakiehdotuksesta poiketen enintään kuusi vuotta. Merituulivoimahankkeen rakentamisen kestäessä 2–4 vuotta kuuden vuoden määräaika rakentamisen aloittamiseen olisi linjassa 10 vuoden määräajalle hankkeen loppuun saattamiseksi. Hankkeen toteutusedellytyksien varmistamiseksi olisi perusteltua myöntää mieluummin toteuttamiseen ryhtymiselle suoraan pidempi aika kuin ohjata hanke hakemaan 4–5 vuoden kuluttua luvalle jatkoaikaa. Jatkoaikapäätöksen ollessa valituskelpoinen päätös on suuri riski sille, että hankkeen tarvitsemat luvat vanhenevat eri tahdissa ja hankkeeseen ei päästä ryhtymään, kun osa luvista ehtii vanhentua ennen investointipäätöstä. Jos jatkoaikapäätöksestä valitetaan ja käsittelyssä vierähtää yli vuosi, on suuri riski sille, että hankkeen muut lainvoimaiset luvat ehtivät vanhentua. Tällöin hankkeen muita lupia, esimerkiksi rakentamislupia, on haettava uudelleen, mikä lisää kustannuksia ja riskitasoa sekä pitkittää hankkeen aloittamista. Lain perusteluissa viitataan siihen, että vesiluvan jälkeen hankkeessa tehdään investointipäätös ja sopimukset turbiineista. Lopullinen investointipäätös ei kuitenkaan liity ainoastaan hankkeelle myönnettyyn vesilupaan vaan käytännössä investointipäätös edellyttää sekä kaikkien hankkeen tarvitsemien viranomaislupien lainvoimaisuutta että riittäviä teknistaloudellisia suunnitelmia ja kilpailutettuja urakoita sekä taloudellista kannattavuutta (esim. PPA-sopimukset) investointihetkellä. Näin ollen investointipäätöksen tekemiseksi eri lupien voimassaolo tulee onnistuneesti yhteensovittaa ja lisäksi markkinatilanteen tulee olla suotuisa. Sääntelyä suunniteltaessa onkin tärkeää varmistua siitä, että eri lait eivät yhdessä muodosta turhia esteitä hankkeiden toteutukselle pitkittämällä lupaprosesseja tai kasvattamalla riskitasoa.

Tarpeellisia lupamääräyksiä koskeva sääntely vaikuttaa lähtökohtaisesti perustellulta. Merituulivoimahankkeiden pitkä elinkaari ja tekninen monimutkaisuus puoltavat mahdollisuutta antaa hankekohtaisia määräyksiä esimerkiksi turvallisuuden, ympäristövaikutusten sekä purkamisvelvoitteiden osalta. Pidempää määräaikaa hankkeen toteuttamiseen ryhtymiselle voidaan pitää merituulivoimahankkeiden erityispiirteet huomioon ottaen perusteltuna. Hankkeet ovat investointikustannuksiltaan merkittäviä ja niiden toteutuminen riippuu usein useista luvista, markkinaolosuhteista ja teknisistä ratkaisuista. Oikeusvarmuuden näkökulmasta olisi kuitenkin hyödyllistä arvioida, tulisiko laissa tai sen perusteluissa täsmentää niitä perusteita, joiden nojalla määräajan pidentämistä voidaan arvioida.

Maa- ja metsätalousministeriö katsoo, että 4 §:ssä esitetyt tekniset vaatimukset eivät kuulu vesilain soveltamisalaan, ja pitäisi parempana niistä säätämistä muussa lainsäädännössä. Jos kuitenkin päädytään esitetyn kaltaiseen ratkaisuun, ministeriö pitää hyvänä esitystä hankkeesta vastaavan omasta aktiivisesta huolehtimisvastuusta hankkeen rakentamisen teknisten vaatimusten täyttämisessä.

Teknisten vaatimusten säätäminen on perusteltua turvallisuuden ja laadun varmistamiseksi. Esitetty viittaus rakentamislakiin ei kuitenkaan riittävästi huomioi merituulivoimarakentamisen erityispiirteitä. Merituulivoimahankkeissa sovelletaan laajasti kansainvälisiä standardeja, jotka on kehitetty nimenomaan meriympäristöön. Riskinä on päällekkäinen tai ristiriitainen sääntely, suunnittelun ja hyväksyttämisen monimutkaistuminen. Ehdotamme, että sääntelyssä tunnustetaan nimenomaisesti kansainvälisten merituulivoimastandardien käyttö ensisijaisena tai vaihtoehtoisena täyttötapana.

Ehdotettua viittausta rakentamislain olennaisiin teknisiin vaatimuksiin voidaan pitää perusteltuna. Merituulivoimarakenteiden pitkä käyttöikä ja vaativat meriolosuhteet edellyttävät korkeatasoista suunnittelua ja rakentamista. Yleisen ympäristöedun näkökulmasta rakentamisen teknisiä vaatimuksia ei kuitenkaan tule tarkastella ainoastaan rakenteellisen turvallisuuden näkökulmasta. Rakenteiden asianmukainen suunnittelu ja toteutus vähentävät myös ympäristövahinkojen riskiä sekä edistävät sitä, että rakenteet voidaan elinkaarensa päättyessä purkaa tai muutoin saattaa turvallisesti käytöstä pois. Rakentamisen laatu vaikuttaa siten välillisesti myös meriympäristön suojeluun ja toiminnanharjoittajan ympäristövastuun toteutumiseen.

Ehdotetun lain 4 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että "vaikka raken-tamislain puolella kyseisissä säännöksissä käytetään termiä rakennus, olennaisia tek-nisiä vaatimuksia sovelletaan myös rakennuskohteisiin. Rakentamislaissa tuulivoima-la ei ole rakennus vaan rakennuskohde, jonka toteuttamisessa on otettava huomi-oon olennaisia teknisiä vaatimuksia." Suomen Asianajajat kiinnittää huomiota siihen, että kyseinen kappale ottaa vesilain muuttamista koskevassa hallituksen esitysluon-noksessa kantaa rakentamislain soveltamisalaan tavalla, joka vaikuttaisi olevan risti-riidassa rakentamislain sanamuodon kanssa. Suomen Asianajajat esittää harkittavak-si, tulisiko rakentamislain tulkintaa koskeva selvennystarve käsitellä erillisellä, raken-tamislakia koskevalla säädösmuutoksella.

Suomen uusiutuvat näkee, että rakentamislain soveltaminen ei huomioi merituulivoimarakentamista. Kansainväliset standardit olisi syytä hyväksyä vaatimusten täyttämistapana. Rakentamislain vaatimukset ovat liian yksityiskohtaisia, ja niiden määrittely vesilupavaiheessa on liian ennenaikaista, koska tässä vaiheessa hankkeen kaikkia ratkaisuja ei vielä voida lyödä lopullisesti lukkoon. Pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että "Vaikka rakentamislain puolella kyseisissä säännöksissä käytetään termiä rakennus, olennaisia teknisiä vaatimuksia sovelletaan myös rakennuskohteisiin. Rakentamislaissa tuulivoimala ei ole rakennus vaan rakennuskohde, jonka toteuttamisessa on otettava huomioon olennaisia teknisiä vaatimuksia." Vesilain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä pyritään siten ottamaan kantaa ja vaikuttamaan rakentamislain soveltamisalaan yleisesti, vaikka kyse ei ole rakentamislakiin liittyvästä muutoksesta. Käsillä olevassa hallituksen esityksessä tulisi käsitellä sen soveltamisalaan kuuluvan lainsäädännön sisältöä, eli vesilain soveltamisalaa, eikä ilmaista rakentamislain tulkintasääntöjä, jotka ovat rakentamislain sanamuodon kanssa ristiriidassa. Vesitalousluvan suhde muiden lakien nojalla myönnettäviin lupiin Vesitalouslupamääräysten ja vesitalouslupahakemusaineiston tulisi kattaa sellaiset vaikutukset ja määräykset, jotka ovat tarpeen vesistövaikutusten arvioimiseksi, mutta ei kuitenkaan huomioida sellaisia vaikutuksia ja määräyksiä, jotka käsitellään muiden lakien perusteella annettavissa luvissa. EHDOTETUT SÄÄDÖKSET Suhde muuhun lainsäädäntöön Mikäli merituulivoimahankkeen toteuttaminen edellyttää muun lain nojalla annettavaa lupapäätöstä, tulee tämän lain nojalla annetussa lupapäätöksessä käsitellä vain niitä hankkeen vaikutuksia, jotka eivät tule arvioitaviksi muun lainsäädännön mukaisessa lupamenettelyssä.

Rakentamislain olennaisiin teknisiin vaatimuksiin viittaamista voidaan pitää tarkoituksenmukaisena ratkaisuna. Se edistää sääntelyn johdonmukaisuutta ja vähentää tarvetta luoda erillistä teknistä sääntelyjärjestelmää talousvyöhykkeelle. Jatkovalmistelussa olisi kuitenkin syytä varmistaa, että rakentamislain vaatimusten soveltaminen meriolosuhteisiin on riittävän selkeää. Talousvyöhykkeen olosuhteet poikkeavat merkittävästi maalla tapahtuvasta rakentamisesta, mikä voi edellyttää erityistä soveltamisohjeistusta.

Maa- ja metsätalousministeriö katsoo, että 5 §:n mukainen rakennustyön suorituksen valvonta ei kuulu vesilain soveltamisalaan, ja pitäisi parempana siitä säätämistä muussa lainsäädännössä. Jos kuitenkin päädytään esitetyn kaltaiseen ratkaisuun, ministeriö pitää hyvänä esitystä hankkeesta vastaavan omasta aktiivisesta vastuusta ja ulkopuolisesta valvonnasta rakentamisen vaatimustenmukaisuuden ja laadun varmistamisessa. Valvovan viranomaisen valvontakulut on kokonaisuudessaan katettava toiminnanharjoittajalta perittävillä maksuilla kuten valtion maksuperustelaki edellyttää. On erityisen tärkeää varmistaa täysimääräinen kustannusvastaavuus ulkomerellä tapahtuvan valvonnan ja tarkastusten poikkeuksellisten ja hankalasti ennakoitavien kulujen veloittamisessa.

5 § Rakennuttajavalvonta ja riippumattoman asiantuntijan tarkastus ovat lähtökohtaisesti kannatettavia ja tukevat hankkeiden turvallista ja laadukasta toteutusta. OX2:n näkökulmasta esitetty vaatimus valvontasuunnitelman laatimisesta jo lupahakemuksen yhteydessä on kuitenkin liian varhainen. Merituulivoimahankkeiden suunnittelu etenee vaiheittain, ja valvontaan liittyvät käytännön järjestelyt ja tekniset ratkaisut tarkentuvat vasta myöhemmässä kehitysvaiheessa, lähellä rakentamispäätöstä. Tämän vuoksi valvontasuunnitelman laatiminen lupavaiheessa voi perustua puutteelliseen tietoon eikä tuota lisäarvoa turvallisuuden tai laadun kannalta. Ehdotamme, että valvontasuunnitelman laatiminen siirretään vaiheeseen ennen rakennustyön aloittamista, jolloin suunnittelu on riittävän pitkällä ja että sääntely mahdollistaa suunnitelman tarkentamisen hankkeen edetessä. Tällainen lähestymistapa parantaa valvontasuunnitelman laatua ja toteuttamiskelpoisuutta sekä vähentää tarpeetonta hallinnollista kuormaa ilman, että valvonnan taso heikkenee. 5 § Viranomaisen suorittama lopputarkastus on lähtökohtaisesti perusteltu. Merituulivoimaympäristössä tulee kuitenkin huomioida, että fyysinen tarkastus voi olla käytännössä rajallista tai epätarkoituksenmukaista. Ehdotamme että dokumenttipohjainen ja riskiperusteinen tarkastus olisi ensisijainen toteutustapa, ja että päällekkäisyyksiä muiden tarkastusjärjestelmien kanssa tulee välttää.

Rakennustyön valvontaa koskevaa sääntelyä voidaan pitää pääosin tarkoituksenmukaisena. Hankkeiden poikkeuksellinen koko, tekninen vaativuus ja pitkä elinkaari puoltavat sitä, että rakentamisen laadunvarmistus perustuu riittävään viranomaisvalvontaan sekä riippumattomien asiantuntijoiden arviointeihin. Yleisen ympäristöedun näkökulmasta on tärkeää, että rakentamisen valvonta kohdistuu myös niihin rakenteisiin ja työvaiheisiin, joilla voi olla merkitystä meriympäristölle tai rakenteiden myöhemmälle turvalliselle käytöstä poistamiselle. Valvontasuunnitelmassa olisi tämän vuoksi tarkoituksenmukaista kiinnittää huomiota myös ympäristöriskien hallintaan sekä rakentamisen aikaisten ympäristönsuojelutoimenpiteiden toteutumiseen. Lisäksi voidaan pitää perusteltuna, että rakentamisen valvonnassa käytettäviltä ulkopuolisilta asiantuntijoilta edellytetään riittävää riippumattomuutta ja osaamista myös meriolosuhteissa toteutettavien vaativien rakenteiden arviointiin.

Suomen Asianajajilla ei ole lausuttavaa.

Ehdotamme, että voimaloiden teknisiä ratkaisuja tulisi olla mahdollista muuttaa ennen rakennustyön aloittamista sekä rakennustöiden aikana soveltuvilta osin vastaavasti kuin rakentamislain 117 §:ssä säädetään suunnitelmasta poikkeamisesta rakennustyön aikana. Tämä edistäisi hankkeiden toteuttamiskelpoisuutta ja varmistaisi hankkeiden tosiasiallisia tarpeita vastaavan joustavuuden. Osa voimaloiden keskeisistä teknisistä ratkaisuista, kuten voimalamalli, varmistuvat lähtökohtaisesti vasta sen jälkeen, kun kaikki hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat luvat on hankittu ja lopullinen investointipäätös on tehty. Näin ollen olisi ensisijaista, että vesitalousluvassa vahvistetuista suunnitelmista olisi mahdollista poiketa muilta kuin olennaisilta osin ilman, että tämä aiheuttaa uutta luvan tarvetta ja siten valituskierrosta. Näemme, että valvonta on osin päällekkäistä. Tarvitaan mahdollisuus keventää vaatimuksia, jos vastaava valvontataso muutoin täyttyy ja luvan hakija pystyy osoittamaan, että soveltuvat vaatimukset täyttyvät ja niiden noudattamista valvotaan vähintään viranomaisvalvontaa vastaavalla tavalla. Näemme lopputarkastuksen perusteltuna, ja ehdotamme dokumenttipohjaista ja riskiperustaista tarkastustapaa ensisijaiseksi toimintatavaksi.

Rakennuttajavalvontaan perustuva järjestelmä vaikuttaa lähtökohtaisesti tarkoituksenmukaiselta. Ulkopuolisen riippumattoman asiantuntijan käyttö sekä valvontasuunnitelma tukevat rakentamisen laadunvarmistusta tilanteessa, jossa viranomaisvalvonnan käytännön toteuttaminen talousvyöhykkeellä voi olla haastavaa. Lopputarkastusta koskeva sääntely täydentää kokonaisuutta asianmukaisesti. Jatkovalmistelussa voisi kuitenkin arvioida, tulisiko asiantuntijoiden riippumattomuudesta, pätevyydestä ja mahdollisista esteellisyysvaatimuksista säätää nykyistä yksityiskohtaisemmin. Tämä voisi vahvistaa järjestelmän uskottavuutta ja yhdenmukaista soveltamista.

Maa- ja metsätalousministeriö toteaa, että merituulivoiman rakentamista ja sen valvontaa koskeva sääntely tulee tehdä rakentamisesta ja merituulivoimatuotannosta vastaavien hallinnonalojen säädöksissä ja tätä koskevat viranomaistehtävät tulee osoittaa toimialalla toimivaltaisille viranomaisille.

Metsähallitus huomauttaa, että Petteri Orpon hallitusohjelman mukaisesti tulisi huolehtia siitä, että talousvyöhykkeen merituulivoiman pelisäännöt yhteensovitetaan aluevesillä toteutettavien hankkeiden pelisääntöjen kanssa. Talousvyöhykkeen sääntelyn tulisikin olla mahdollisimman yhdenmukaista aluevesien sääntelyn kanssa, jotta molempien hankkeiden sääntely-ympäristö on tasapuolinen. Talousvyöhykkeelle jo säädetyn lainsäädännön perusteella on selvää, että talousvyöhykkeelle ei sovellu esim. kaavoitusmenettelyä, ja nyt lakiesityksen mukaan talousvyöhykkeen rakentamista koskeva sääntely tulee yhden vesitalousluvan alle. Aluevesien hankkeiden edellyttäessä sekä kaavoitusmenettelyn että erikseen rakentamisluvan ja vesitalousluvan, voidaan talousvyöhykkeen sääntelyn katsoa olevan luvituksellisesti kevyempi kuin aluevesillä. Metsähallitus ymmärtää perustelut sille, että lakiesityksen mukainen sääntely keskitetään vesilain alaisuuteen, mutta korostaa, että talousvyöhykkeen hankkeiden rakentamista koskevan sääntelyn tulisi olla niin tasapuolisuus kuin yleinen rakentamis- ja merenkulun turvallisuus huomioiden mahdollisimman yhdenmukaista rakentamislain sääntelyn kanssa.

Rakentamisen sääntely kokonaisuutena parantaa oikeusvarmuutta. Samalla se lisää merkittävästi hallinnollista taakkaa ja voi hidastaa hankkeiden etenemistä. Keskeistä olisi varmistaa selkeät ja yhdenmukaiset vaatimukset sekä yhteensopivuus kansainvälisen käytännön kanssa että päällekkäisyyksiä vältetään.

Yleisen ympäristöedun näkökulmasta ehdotettu sääntely muodostaa toimivan lähtökohdan. Valvontajärjestelmän toimivuutta olisi kuitenkin syytä arvioida myös siltä kannalta, kattaako se riittävästi ympäristönsuojeluun liittyvien velvoitteiden toteutumisen eikä ainoastaan rakentamisen teknistä laatua. Tarvittaessa lupaviranomaisella tulisi olla mahdollisuus edellyttää hankekohtaisesti myös muita valvonta- tai tarkkailutoimenpiteitä, mikäli ne ovat tarpeen hankkeen ympäristövaikutusten hallitsemiseksi. Uudistettava sääntely asettaa myös valtion ympäristöviranomaiselle uuden ja vaativuudeltaan korkeatasoisen tehtävän. Viranomaisten resurssien riittävyys ja osaaminen asiassa tulisikin varmistaa tehtävää asetettaessa.

Suomen Asianajajilla ei ole lausuttavaa.

Merituulivoimahankkeen kokoiset hankkeet suunnitellaan ja niiden toteutusta johdetaan ammattimaisesti hankkeesta vastaavan valitsemien palveluntarjoajien toimesta. Koska suuria merituulivoimahankkeita ei ole lähiaikoina toteutettu Suomessa monia, on todennäköistä, että suunnittelussa ja työnjohdossa tullaan tukeutumaan myös kansainvälisiin toimijoihin. Suomen uusiutuvat ei näe tarpeelliseksi lisätä hankkeesta vastaavan hallinnollista taakkaa säätämällä lisävaatimuksista talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeiden työnjohdolle tai suunnittelulle. Pidämme vaatimusta työnjohtajien ja suunnittelijoiden kelpoisuusvaatimusten ja kelpoisuuden toteamisesta vesitalousluvan hakemisvaiheessa kohtuuttomana. Tilanteessa, jossa luvan mukaiset kelpoisuusvaatimukset tulee täyttää jo hakemusvaiheessa, eli useita vuosia ennen rakentamisen alkamista, on mahdotonta olla nimettynä hankkeen työnjohtajia ja suunnittelijoita. Mikäli kelpoisuusvaatimusta koskeva sääntely vastoin Suomen uusiutuvien kantaa päädytään ulottamaan myös talousvyöhykkeelle, tulee kelpoisuusvaatimusten täyttämiselle olla erillinen menetelmä, jolla työnjohtajat ja suunnittelijat voidaan nimetä luvan myöntämisen jälkeen mutta ennen rakennustöiden aloittamista.[

Ehdotettu sääntely vaikuttaa kokonaisuutena tarkoituksenmukaiselta ja vastaa tunnistettuun sääntelytarpeeseen. Samalla voidaan arvioida, että talousvyöhykkeellä toteutettavien hankkeiden mittakaava ja tekninen vaativuus puoltavat osittain samankaltaista vastuujärjestelmää kuin rakentamislaissa. Erityisesti suunnittelijoiden ja työnjohdon pätevyyttä koskevat vaatimukset voisivat tukea rakentamisen laatua ja turvallisuutta. Täysin rakentamislain mukaista järjestelmää ei kuitenkaan välttämättä ole tarpeen siirtää sellaisenaan talousvyöhykkeelle, koska toimintaympäristö poikkeaa olennaisesti tavanomaisesta rakentamisesta.

Maa- ja metsätalousministeriö pitää tarpeellisena velvoittaa hankkeesta vastaavaa purkamaan merituulivoimahanke ja hoitamaan tarpeelliset jälkitoimenpiteet.

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry kiittää mahdollisuudesta lausua otsikon mukaisesta aiheesta. Säännösluonnokset vahvistavat merituulivoiman toteuttamisedellytyksiä sääntelyä selkeyttämällä. MTK pitää ratkaisua kannatettavana ja tarkoituksenmukaisena, että merituulivoimalle asetetaan myös purkamisvelvoite kuten parhaillaan on säädöstyö maatuulivoimalle. MTK kiinnittää huomiota, että merituulivoiman purkamisvelvoite kohdentuu vain merituulivoima-alueen sisäisiin alueisiin ja rakenteisiin. Purkamisvelvoitetta ei ole ulotettu sähkönsiirtolinjaan tuotantoalueelta kantaverkon liityntäpisteeseen tai muun kulutuspisteeseen, mitä MTK pitää ongelmallisena. MTK.n mielestä purkamisvelvoite tulee laajentaa koskemaan myös sähkönsiirtolinjaa ja vähintään mantereella olevan sähkönsiirtolinjan osalta, koska 1) sen tarve poistuu merituulivoimatuotannon myötä ja siten sen aiheuttama haitta maanomistajille tulee myös poistaa viipyilemättä, 2) sen rajallisen käyttöiän johdosta mahdolliselle uudelle merituulivoimahankkeelle luotaisiin jokatapauksessa uusi siirtolinja, 3) arvokkaat kaapelimateriaalit on tarkoituksenmukaista saada kiertoon ja käyttöön. MTK korostaa, että siirtolinjalle lunastetun käyttöoikeuden todellisen tarpeen ja perusteen poistuessa alueet tulee palauttaa viipymättä maanomistajan hallintaan vastaavassa kunnossa kuin ne olivat ennen käyttöoikeuden lunastusta. Siirtolinjojen ylläpitäminen ilman todellista tarvetta ei ole omaisuudensuojamyönteistä menettelyä. MTK:n mielestä sähkön siirtolinjan huomiointi merituulivoima-alueelta kantaverkon liityntäpisteeseen tai teolliseen kulutuspisteeseen on sivuutettu merituulivoiman edistämisessä ja rakentamisessa. Merituulivoima tulee tarkoittamaan siirtolinjoja myös maa-alueilla ja siirtolinjat rantautumispaikat ovat pääsääntöisesti tiedossa. Tarvittava siirtolinja tullaan toteuttamaan pakkolunastusmenettelyin, mikä tarkoittaa maanomistajalle sitä, että hänen maataan tai oikeuksiaan voidaan ottaa yhteiskunnan käyttöön ilman hänen suostumustaan, jos siihen on lain mukainen yleinen tarve. Lunastuksesta maksettava korvaus ei huomioi maa-alueiden menetettyjä tuottoja aikaisemman maankäytön tai tulevien vihreiden investointien arvonluonnin näkökulmasta.

Metsähallitus pitää hyvänä, että purkamisvelvollisuus aluevesillä on kytketty relevanttien oikeuksien päättymiseen. Metsähallitus huomauttaa, että aluevesien sopimusperusteisessa mallissa tuulienergian tuotantoon liittyvän oikeuden päättyminen on lähtökohtaisesti sama ajankohta kuin käyttöoikeussopimuksen päättymisen ajankohta, joten purkamisvelvollisuuden syntymisen kannalta käyttöoikeussopimuksen päättymisajankohta tulee olla katettuna. HE:ssä onkin syytä tunnistaa, että myös käyttöoikeussopimus voi päättyä ennenaikaisesti esimerkiksi hanketoimijan olennaisten sopimusrikkomusten tai muiden sopimuksessa määriteltyjen irtisanomis- tai purkuehtojen mukaisesti. Purkamislupa: HE:n mukaan vireillepano-oikeus vesiluvan määräämiseksi raukeamaan olisi luvanhaltijan lisäksi hallintopakkoasioiden tapaan asianosaisella, eräillä viranomaisilla, kunnalla, jonka alueella hankkeen vaikutukset ilmenevät, ja eräillä yhteisöillä. Metsähallitus ehdottaa perusteluita täsmennettäväksi siten, että aluevesiin kohdistuvan vesiluvan osalta mainitaan HE:n perusteluissa myös erikseen Metsähallitus vesialueen haltijana. HE:n mukaan "Purkamishakemukseen ja -menettelyyn sovellettaisiin vesilain 11 luvun hakemusmenettelyä koskevia säännöksiä." Metsähallitus ehdottaa HE:ssä täsmennettäväksi, että aluevesiin kohdistuvan purkamisluvan osalta pyydettäisiin aina myös erikseen Metsähallituksen lausunto ja kuultaisiin Metsähallitusta vesialueen haltijana. Tämä on erityisen tärkeää alueen jatkokäyttötarpeiden huomioimiseksi. HE:n mukaan purkamista ja luvan rauettamista koskevassa lupapäätöksessä annettaisiin lopulliset määräykset purkamisen toteuttamisesta sekä sen laajuudesta kuin myös jälkitoimenpiteistä. Alueen jatkokäytön ja hyödyntämisen mahdollistamiseksi mahdollisimman pian toiminnan päättymisen jälkeen, Metsähallitus pitää tärkeänä, että purkamisluvan yhteydessä tulisi aina asettaa määräaika purkamisen toteuttamiselle ja jälkitoimenpiteille, joten kyseessä olevan lupamääräyksen antaminen tulee nostaa lain tasolle eikä jättää vain mahdolliseksi lupamääräykseksi. Purkamislupamääräysten ja määräajan määräämisessä tulee kuulla aluevesiin kohdistuvan purkamisluvan osalta aina Metsähallitusta sekä ottaa huomioon alueen mahdollinen jatkokäyttö. Lakiesityksessä tulee varmistaa, että jos hanketoimija ei täytä purkamisvelvollisuuttaan purkamisluvassa asetetussa määräajassa, aluevesiin kohdistuvan purkamisluvan osalta Metsähallituksella on mahdollisuus realisoida sopimusperusteiset purku- ja ennallistamisvakuudet sekä huolehtia purkamisen toteuttamisesta ja jälkitoimenpiteistä. HE:ssä on tunnistettu, että aluevesillä toissijaisessa vastuussa Metsähallitus aluevesiä ja sopimusperusteista purkamis- ja ennallistamisvakuutta hallinnoivana tahona. Metsähallitus ei näe tarvetta muuttaa lakiesitystä toissijaisen vastuun osalta, mutta lakiesityksessä tulee varmistaa, että vesilain sääntely mahdollistaa sen, että Metsähallitus voi tosiasiassa sekä hakea purkamislupaa että huolehtia purkamisen toteuttamisesta ja jälkitoimenpiteistä eli käytännössä täyttää purkamisvelvollisuuden. Purkamisvelvoitteiden laajuus: Purkamisvelvollisuuden osalta Metsähallitus kannattaa lain pääsääntöä merituulivoimaloiden ja niihin liittyvien rakennelmien, laitteiden ja perustusten täydellisestä purkamisesta. Vaikka Lontoon dumppauspöytäkirjaan ja muihin lakiesityksessä esiin nostettuihin dumppausta koskeviin säännöksiin haettaisiin lisäjoustoja, rakennelmien, laitteiden tai perustusten paikalleen jättämisen tulisi aina edellyttää Metsähallituksen suostumusta alueen hallinnoitsijana, jotta Metsähallitus voi varmistaa lakisääteisten tehtäviensä mukaisesti valtion vesialueiden vastuullisen ylisukupolvisen hallinnoinnin. Vastaavasti mikäli viranomainen tapauskohtaisesti harkitsisi ulkoisten kaapelien ja putkien paikalleen jättämistä, tulisi niidenkin osalta aina edellyttää Metsähallituksen suostumusta alueen hallinnoitsijana. Muutoin kyseessä olisi merkittävä omaisuuden suojaan kajoaminen, sillä käytännössä alueen hallinnoitsija joutuisi hyväksymään sen, ettei kyseistä aluetta ole pahimmillaan jatkossa mahdollista käyttää lainkaan sellaisiin tarkoituksiin, joita paikoilleen jätetyt rakennelmat, laitteet, perustukset tai johdot tai putket taikka muut rakenteet rajoittavat. Yksittäisen merituulivoimahankkeen ei tule massiivisesta mittaluokasta huolimatta estää tai rajoittaa valtion vesialueiden ylisukupolvista käyttöä. Eroosiosuojausten osalta Metsähallitus ehdottaa, että ne ovat lähtökohtaisesti purkamisvelvollisuuden ulkopuolella, ellei purkamisluvan yhteydessä Metsähallitus esitä alueen jatkokäyttöön liittyviä tai ympäristöllisiä syitä sille, että myös eroosiosuojaukset tulisi poistaa. Lisäksi Metsähallitus pitää tärkeänä, että lakiesityksessä huomioidaan se, että eroosiosuojausten tai minkään muun rakennelman, laitteen, perustusten, johtojen tai putkien paikalleen jättäminen ei voi missään tapauksessa johtaa aluevesien osalta siihen, että Metsähallitus alueen hallinnoitsijana olisi lopulta kuitenkin muun lainsäädännön, kuten esimerkiksi jätelainsäädännön, perusteella myöhemmin velvollinen poistamaan kustannuksellaan paikalleen jätettyä kiviainesta tai rakenteita.

Purkamisvelvollisuus on sinällään perusteltu. Täyden purkamisen lähtökohta on kuitenkin ongelmallinen, koska kaikkien rakenteiden poistaminen ei ole kaikissa tilanteissa teknisesti mahdollista tai tarkoituksenmukaista, ja purkaminen voi joissakin tapauksissa aiheuttaa suurempia ympäristövaikutuksia kuin rakenteiden jättäminen paikalleen. OX2:n näkökulmasta purkamisen lähtökohtana tulisi olla merenpohjan yläpuolisten rakenteiden poistaminen sekämerenpohjan alapuolisten rakenteiden jättäminen paikalleen. Tämä on teknisesti selkein sekä ympäristön kannalta riskittömin tapa toteuttaa purkaminen. OX2 katsoo, että kaikki kiviainekset tulisi rajata purkamisvelvollisuuden ulkopuolelle, eikä rajaus tulisi koskea ainoastaan eroosiosuojaukseen käytettyä kiviainesta. Lisäksi on huomioitava, että hankkeen pitkä elinkaari (35–40 vuotta) voi johtaa merkittäviin muutoksiin meriympäristössä, lajistossa ja alueen ekologisessa tilassa. Alueelle voi ajan myötä muodostua uusia suojeluarvoja tai herkkiä elinympäristöjä, kuten Natura-alueisiin liittyviä arvokkaita kohteita tai direktiivilajien esiintymiä. Tällaisissa tilanteissa rakenteiden poistaminen saattaa aiheuttaa haitallisia vaikutuksia, jotka voivat jopa estää purkamistoimenpiteiden toteuttamisen suunnitellusti. OX2:n näkökulmasta on siten tärkeää, että sääntely mahdollistaa riittävän joustavuuden myös poikkeuksellisissa tilanteissa. Esitämme, että: - Lakiin sisällytetään selkeä mahdollisuus riskiperusteiseen osittaiseen purkamiseen. - Kiviainekset rajataan purkamisvelvollisuuden ulkopuolelle. - Lupa- ja valvontaviranomaiselle (LVV) annetaan toimivalta poiketa täyden purkamisen vaatimuksesta tapauskohtaisesti, erityisesti silloin kun purkaminen voisi aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia tai ei ole muuten tarkoituksenmukaista. Tällainen lähestymistapa varmistaa, että purkamisvelvollisuus voidaan toteuttaa tarkoituksenmukaisesti, ympäristön kannalta kestävällä tavalla ja kulloinkin ajantasaisiin olosuhteisiin perustuen.

Ehdotettua purkamisvelvollisuutta voidaan pitää tarpeellisena ja kannatettavana. Merituulivoimahankkeiden pitkä elinkaari ja rakenteiden laajuus edellyttävät, että käytöstä poistamista koskevat velvoitteet ovat selkeät ja kattavat jo toiminnan alkaessa. Purkamisvelvollisuus toteuttaa osaltaan aiheuttamisperiaatetta ja vähentää riskiä siitä, että rakenteiden poistamisesta tai niiden ympäristövaikutuksista aiheutuva vastuu siirtyisi myöhemmin yhteiskunnalle. Yleisen ympäristöedun näkökulmasta purkamisvelvollisuuden tavoitteena tulisi kuitenkin olla ensisijaisesti meriympäristön tilan turvaaminen ja mahdollisuuksien mukaan sen ennallistaminen eikä pelkästään rakenteiden poistaminen. Täydellinen purkaminen ei kaikissa tilanteissa välttämättä johda ympäristön kannalta parhaaseen lopputulokseen, jos purkamisesta voi aiheutua esimerkiksi merkittävää sedimenttien samentumista, haitta-aineiden vapautumista tai muuta pitkäkestoista haittaa meriympäristölle. Toisaalta myöskään rakenteiden jättäminen merenpohjaan ei saa muodostua pääsäännöksi ilman huolellista tapauskohtaista arviointia. Purkamisvelvollisuutta koskevan sääntelyn tulisi tämän vuoksi mahdollistaa kokonaisarviointi, jossa punnitaan eri purkamisvaihtoehtojen vaikutuksia meriympäristöön, merenkulun turvallisuuteen, kalastukseen sekä muuhun yleiseen etuun. Lupaviranomaiselle tulee jäädä riittävä harkintavalta määrätä purkamisen laajuudesta ja toteuttamistavasta hankekohtaisten olosuhteiden perusteella. Arvioinnissa tulisi voida ottaa huomioon myös hankkeen toteuttamisen aikana kertynyt tutkimustieto sekä purkamisajankohtana käytettävissä olevat tekniset ratkaisut. Lisäksi olisi perusteltua korostaa jälkitoimenpiteiden merkitystä. Mikäli rakenteita tai niiden osia jätetään paikalleen, tulisi luvassa voida antaa tarpeelliset määräykset niiden pitkäaikaisesta seurannasta, kunnossapidosta sekä vastuiden järjestämisestä. Näin voidaan varmistaa, etteivät jäljelle jäävät rakenteet myöhemmin aiheuta haittaa meriympäristölle, merenkululle tai muulle merialueen käytölle.

Suomen Asianajajat pitää ehdotettua purku- ja jälkitoimenpiteisiin velvoittavaa sään-telyrakennetta pääosin onnistuneena lisäyksenä vesilain mukaiseen systematiikkaan. Suomen Asianajajat kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että ehdotetun lain 7 § 1 momentin mukaan purkamisvelvollisuus olisi esitetyssä laajuudessa ehdoton, vaikka purkamistoimenpiteille tulee hakea ehdotetun lain 7 § 3 momentin mukainen lupa. Ehdotetun sääntelyn johdonmukaisuuden varmistamiseksi Suomen Asianajajat esit-tää harkittavaksi, että ehdotetun lain 7 § 1 momentin mukainen purkuvelvollisuus si-dottaisiin ehdotetun 7 § 3 momentin mukaisesti saadun luvan vaatimaan laajuuteen. Oikeusvarmuuden turvaamiseksi purkuvakuuden realisoiminen voisi tulla kyseeseen vasta riittävän täsmällisen velvoitteen rikkomisen seurauksena. Ehdotetussa vesilain muutoksessa merituulivoimahankkeesta vastaavan on puretta-va merituulivoimahanke ehdotetun lain 7 §:ssä mainituissa tilanteissa. Purkamisvel-vollisuus koskee koko hanketta, eli siten kun se on 1 §:ssä määritelty, mukaan lukien sen rakennelmat, laitteet ja hankkeen sisäiset putket ja kaapelit, jotka sijaitsevat me-rialueella, kuitenkin pois lukien eroosiosuojauksia, jotka ovat kiviainesta. Purkuvel-voitteen laajuus asettaa ennallistamisvelvoitteen korkeammalle kuin muulle teolliselle toiminnalle. Sääntelyn jatkovalmistelussa olisi tärkeää varmistaa, että eri toimialoja kohdellaan ennallistamistavoitteen osalta yhdenvertaisesti. Esimerkiksi kaivoslain mukainen alueen kunnostamisvelvoite rajoittuu yleisen turvallisuuden vaatimaan kuntoon, siistimiseen ja maisemointiin siten, ettei alueesta aiheudu merkittäviä hai-tallisia vaikutuksia ihmisten terveydelle tai ympäristölle (kaivoslain (671/2011) 15 lu-vun 143 § ja VNa kaivostoiminnasta (1123/2025) 16-17 §). Suomen Asianajajat esit-tää, että sääntelyn jatkovalmistelussa arvioitaisiin, onko tavoite toisaalta realistinen ja toisaalta tarkoituksenmukainen kaikissa tilanteissa, erityisesti vuosikymmeniä ra-kentamisen jälkeen. Vastaavasti kuin kaivoslain osalta, ehdotetussa laissa talous-vyöhykkeen merituulivoiman purkuvelvoite voitaisiin rajoittaa YK:n merioikeusyleis-sopimuksen (SopS 49 ja 50/1996) mukaisesti tasolle, jossa käytöstä pois jääneet lait-teet tai rakennelmat poistetaan ja ennallistaminen suoritetaan siihen tasoon, ettei merenkulun turvallisuus vaarannu. Suomen Asianajajat kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että merituulivoimahankkei-den purkaminen tulee tapahtumaan huomattavan pitkän ajan kuluttua, eikä meri-tuulivoimahankkeiden tulevasta toteutustavasta tai purkukäytännöistä ole vielä tie-toa. Suomen Asianajajat näkee, että tämä voi johtaa tarpeeseen muuttaa tai täsmen-tää lainsäädäntöä tulevaisuudessa, kun purkamisesta on saatavilla tarkempaa tietoa. Näin ollen Suomen Asianajajat esittää harkittavaksi, onko purkamisvelvoitteesta sää-täminen oikea-aikaista tässä vaiheessa merituulivoima-alan kehittymistä.

Suomen Hyötytuuli Oy (SHT) kiittää mahdollisuudesta lausua vesilain muuttamisesta. Suomen Hyötytuuli on suomalainen tuulivoiman tuotantoyhtiö, jonka omistavat suurten suomalaisten kaupunkien omistamat energiayhtiöt. Suomen Hyötytuuli on rakentanut ja omistaa Suomen ensimmäisen merituulivoimalan (2010) ja maailman ensimmäisen vahvasti jäätyvän meren merituulipuiston (2017). Merituulivoiman sääntelyä luotaessa tulisi huomioida, että Suomeen rakennetaan merituulivoimaa markkinaehtoisesti. Jotta investoinnit merituulivoimaan mahdollistuvat, kustannuksia ei tulisi turhaan sääntelyllä nostaa vaan pikemminkin päinvastoin. Isot merituulivoimainvestoinnit tuovat tuloja valtiolle ja kunnille sekä mahdollistavat muita puhtaan energian suuria investointeja. Ensisijaisesti lausuntomme on, että uuden lainsäädännön ei tulisi koskea takautuvasti aiemmin rakennettuja hankkeita, joiden suunnittelussa ei ole ollut mahdollista huomioida tietyntasoista purkulaajuutta. Toissijaisesti esitämme seuraavaa. Suomen Hyötytuulen vuonna 2017 käyttöönotetussa Tahkoluodon merituulipuistossa on käytetty perustamistapana teräksestä valmistettua painovoimaista eli gravitaatioperustusta, joka on asennettu ruopatulle ja soralla tasatulle meren pohjalle. Teräsperustus on täytetty kiviaineksella tarpeellisen painon saavuttamiseksi. Perustuksen alapinta on laipan, joka on kiinnitetty perustuslieriöön. Alapinnan päälle ja ympärille on laskettu eri kokoisia kivenlohkareita eli niin kutsuttu eroosiosuojaus, jonka tarkoituksena on estää rakennekerrosten eroosio ajan saatossa. Alapinta on halkaisijaltaan perustuslieriötä suurempi ja ulottuu sen ulko- ja sisäpuolelle. Huomioitavaa on, että perustukseen ja asennettuihin kiviaineksiin kertynyt ympäröivää merenpohjaa vastaavaa kasvillisuutta ja eläimistöä, kuten sinisimpukkaa. Lain tulisi mahdollistaa tuulivoimalan perustuksen merenpohjaan upotettavien ja jo rakentamisessa kiviaineksen alle jätettyjen osien (kuten alapinta ja osa perustuslieriöstä) jättäminen paikalleen, mikäli niiden poistaminen on kokonaisuutta arvioiden haitallisempaa kuin paikalleen jättäminen. Arvioinnissa otettaisiin huomioon muun muassa turvallisuus- ja ympäristöseikat. Esimerkiksi teräsrakenteiden purussa polttoleikkaaminen merenpohjan yläpuolelta ja pohjaan jäävien rakenteiden maisemointi kiviaineksin tulisi olla riittävä purkamis- ja jälkitoimenpide. Purettavien kiviainesten määritelmää ei tule rajata vain eroosiosuojaukseen. Perustuksen alle jäävät, rakennekooltaan eroosiosuojausta pienemmästä kiviaineksesta rakennetut rakennekerrokset, jotka käytännössä ovat tasalaatuista kalliomursketta, poistaminen merituulivoimahankkeen purun yhteydessä ei ole missään määrin perusteltua, sillä poistaminen aiheuttaa paikalleen jättämiseen verrattuna huomattavan paljon vaikutuksia ympäristöön ja lisäksi poistamisen kustannus on merkittävän suuri. Löyhien maalajien ruoppaamisessa käytettävä tavanomainen kalusto ei sovellu työhön. Pykälän muotoiluksi ehdotetaan terminologian täsmentämiseksi seuraavaa: ”Purkamisvelvollisuus ei kuitenkaan koske kiviaineksia”. Merikaapelien osalta ehdoton vaatimus poistaa merituulivoimapuiston sisäverkon kaapelit kokonaisuudessaan tulisi muotoilla löyhemmäksi tapauskohtaiseksi harkinnaksi tarkoituksena edellyttää kaapelien purkamistoimenpiteet kokonaisvaltaisen harkinnan perusteella tarkoituksen mukaisella tavalla. Tarkempi purkamissuunnitelma voitaisiin edellyttää purkamisluvan hakemisen yhteydessä siten, että siinä määritellään, missä laajuudessa kaapelit poistetaan. Siltä osin kuin kaapelien paikalleen jättäminen on ympäristön ja alueen muun käytön kannalta kokonaisuutena tarkastellen parempi vaihtoehto kuin kaapelien poistaminen kokonaan, tulisi luvan mahdollistaa tämä. Esimerkiksi kaapelien risteämät muiden toimijoiden kaapelien tai putkien kanssa on hankala purkaa aiheuttamatta vaurioitumisen riskejä kolmansien omaisuudelle. Näillä alueilla kaapelien katkaisu ja pohjaan jättäminen on mahdollisesti paras vaihtoehto. Lisäksi, jos kaapeli on upotettu tai suojattu kiviainekselle, on pohjaan jättäminen todennäköisesti ympäristön kannalta parempi vaihtoehto kuin niiden kaivaminen esiin ja purkaminen.

Merituulivoiman purkamisvelvollisuudesta ja jälkitoimenpiteistä säätäminen sekä purkamisen turvaava vakuus ovat hyvin tarpeellisia ja kannatettavia.

Esitämme, että purkamisvelvollisuus kattaa merenpohjan yläpuoliset rakenteet, ja purkamisvelvollisuudesta rajataan pois pohjan tasauskerrokset sekä eroosiosuojaukset ja muut kiviainekset. Purkamisvelvollisuuden ei tulisi koskea merituulivoimahankkeen kiviaineksia. Perustusten ulkopuolinen kiviaines tulisi saada jättää purkuvelvollisuuden ulkopuolelle. Kyseessä on haitta-aineeton kivi, joka merenpohjassa ollessaan luo habitaattia kovien pohjien eliöstölle. Eroosiosuojausten lisäksi myös muut kiviainekset, jotka eivät sisällä haitta-aineita tulee voida jättää pohjaan, kunhan ne eivät aiheuta riskiä merenkululle. Merituulivoimahankkeessa käytetty kiviaines on mursketta ja isokokoista kiveä, joita ei saada siirreltyä perinteisellä ruoppauskalustolla. Kiviaineksen siirtäminen kuluttaa huomattavan määrän polttoainetta, aiheuttaa suuria kustannuksia ja kiviaines on merenpohjalle luonteenomainen aines. Ehdotamme, että risteävät kaapelit ja muu infra, joiden poistaminen ei ole toteutettavissa niin, ettei poistamisesta ole enemmän haittaa kuin hyötyä, tulisi saada jättää. Täyden purkamisen lähtökohta ei ole aina tarkoituksenmukaista. Purkamisen peruslinjana tulisi olla vedenpohjan yläpuolisten rakenteiden poistaminen ja pohjan alapuolisten rakenteiden jättäminen.

Lakiehdotuksessa todetaan, että purkamisvelvollisuus ei kuitenkaan koske eroosiosuojauksia, jotka ovat kiviaineksia. Eroosiosuojaus tarkoittaa käytännössä erikokoisista isoista kivistä tehtyä suojakerrosta, joka estää raekooltaan pienemmän materiaalin kulkeutumisen pois perustuksen juurelta vedenliikkeen vuoksi. Eroosiosuojauksen alapuolella sijaitsevat ainakin joillain perustustyypeillä, kuten Suomeen jo rakennetuilla ja suunnitteilla olevilla gravitaatioperustuksilla, raekooltaan pienemmät kiviainekset, joita on käytetty merenpohjan kantavuuden parantamiseen massanvaihdoilla sekä perustamispaikan tasaukseen. Myöskään näiden maa-aineisten, jotka käytännössä ovat tasalaatuista kalliomursketta, poistaminen merituulivoimahankkeen purun yhteydessä ei ole missään määrin perusteltua, sillä poistaminen aiheuttaa paikalleen jättämiseen verrattuna huomattavan paljon vaikutuksia ympäristöön ja lisäksi poistamisen kustannus on merkittävän suuri. Löyhien maalajien ruoppaamisessa käytettävä tavanomainen kalusto ei sovellu työhön. Pykälän muotoiluksi ehdotetaan terminologian täsmentämiseksi seuraavaa: ”Purkamisvelvollisuus ei kuitenkaan koske kiviaineksia”. Jälkitoimenpiteitä määriteltäessä luvanhaltija voidaan määrätä tasaamaan merenpohjaan jäävät kiviainekset siten, että niistä ei aiheudu haittaa tai vaaraa merenkululle, alueen muulle käytölle tai ympäristölle. Lain tulisi mahdollistaa myös tuulivoimalan perustuksen merenpohjaan upotettavien ja kiviaineksen (eroosiosuojaus ja muut kiviainekset) alle jäävien osien jättäminen paikalleen, mikäli niiden poistaminen on kokonaisuutta arvioiden haitallisempaa kuin paikalleen jättäminen. Arvioinnissa otettaisiin huomioon muun muassa turvallisuus- ja ympäristöseikat. Esimerkiksi teräsrakenteiden purussa polttoleikkaaminen merenpohjan yläpuolelta ja pohjaan jäävien rakenteiden maisemointi kiviaineksin olisi alan käsityksen mukaan riittävä purkamis- ja jälkitoimenpide. Merikaapelien osalta ehdoton vaatimus poistaa kaapelit kokonaisuudessaan tulisi muotoilla löyhemmäksi tapauskohtaiseksi harkinnaksi tarkoituksena edellyttää kaapelien purkamistoimenpiteet kokonaisvaltaisen harkinnan perusteella tarkoituksen mukaisella tavalla. Tarkempi purkamissuunnitelma voitaisiin edellyttää purkamisluvan hakemisen yhteydessä siten, että siinä määritellään, missä laajuudessa kaapelit poistetaan. Siltä osin kuin kaapelien paikalleen jättäminen on ympäristön ja alueen muun käytön kannalta kokonaisuutena tarkastellen parempi vaihtoehto kuin kaapelien poistaminen kokonaan, tulisi luvan mahdollistaa tämä. Esimerkiksi kaapelien risteämät muiden toimijoiden kaapelien tai putkien kanssa on hankala purkaa aiheuttamatta vaurioitumisen riskejä kolmansien omaisuudelle. Näillä alueilla kaapelien katkaisu ja pohjaan jättäminen on mahdollisesti paras vaihtoehto.

Purkamisvelvollisuuden säätäminen laintasolla on perusteltua. Se lisää ennakoitavuutta ja tukee aiheuttamisperiaatteen toteutumista. Purkamisvelvollisuuden laajuuden osalta olisi tärkeää säilyttää riittävä joustavuus. Eri hankkeiden tekniset ratkaisut ja ympäristöolosuhteet voivat poiketa toisistaan merkittävästi. Sääntelyn tulisi mahdollistaa tapauskohtainen arviointi erityisesti silloin, kun täydellinen poistaminen ei ole ympäristön tai turvallisuuden kannalta tarkoituksenmukaisin ratkaisu.

Maa- ja metsätalousministeriö pitää tarpeellisena edellyttää hankkeesta vastaavalta purkamissuunnitelman laatimista.

Purkamissuunnitelma vaaditaan sekä aluevesien että talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeissa. Merituulivoimaloiden purku -tutkimuksessa on tunnistettu ja suositeltu, että toteutettaviin rakenteisiin perustuva purkamissuunnitelma tulisi merituulivoimahankkeissa vaatia jo hankkeiden varhaisessa vaiheessa. Metsähallitus haluaa huomioitavan, että yksityiskohtaisen purkamissuunnitelman tekeminen hankkeen aikaisessa vaiheessa ei ole realistista. Metsähallitus ehdottaa, että yleistasoinen purkustrategia tulisi määritellä jo hankkeen kehitysvaiheessa, mutta tarkempi suunnitelma vasta myöhemmässä vaiheessa. Lupatoimet tulisi aloittaa useita vuosia aiemmin ja varhaiset keskustelut purkuvaiheen toimittajien kanssa voivat alkaa ennen lopullisia lupia. Varsinaiset toimittajasopimukset solmitaan vasta, kun lupa on varmistunut. Tämä vaikuttaa myös purkamissuunnitelman tarkkaan sisältöön ja on siksi tärkeää huomioida. On tärkeää, että suunnitelman vaatimustaso on riittävän tarkka vakuuden määrittelyyn, mutta ei tarpeettoman raskas varhaisessa kehitysvaiheessa. Ehdotamme harkittavaksi kaksivaiheista mallia, jossa alustava purkamissuunnitelma esitetään lupavaiheessa ja tarkennettu purkamissuunnitelma ennen purkamisajankohtaa.

Purkamissuunnitelman edellyttäminen jo lupavaiheessa on sinällään perusteltua, jotta purkamiskustannuksia voidaan arvioida ja hankkeen kokonaisvastuut ovat tiedossa. Kuitenkin, koska merituulivoimapuiston operatiivinen elinkaari on tyypillisesti 30–40 vuotta, teknologia, kustannusrakenne sekä toteutustavat muuttuvat merkittävästi ajan kuluessa. Lisäksi on huomioitava, että myös meriympäristö, lajisto ja alueen ekosysteemit voivat muuttua olennaisesti hankkeen elinkaaren aikana. Tämä vaikuttaa suoraan siihen, millaiset purkamisratkaisut ovat ympäristön kannalta tarkoituksenmukaisia ja miten purkamisen vaikutuksia tulee arvioida ja hallita. Näin ollen lupavaiheessa laadittu yksityiskohtainen purkamissuunnitelma ei välttämättä vastaa purkuhetken ympäristöllisiä reunaehtoja. Tämän vuoksi on tärkeää, että purkusuunnitelmaa voidaan päivittää ennen purkamisen aloittamista siten, että se perustuu ajantasaiseen tekniseen, taloudelliseen ja ympäristölliseen tietoon. Edellä lausuttuun viitaten, ehdotamme kaksivaiheista mallia, jossa lupavaiheessa esitetään alustava, periaatetason purkamissuunnitelma, jonka avulla voidaan arvioida kustannuksia ja vastuita sekä purkamissuunnitelma tarkennetaan ja päivitetään hankkeen elinkaaren aikana sekä viimeistään ennen purkamistoimenpiteiden aloittamista. Tällainen lähestymistapa parantaa suunnitelman realistisuutta ja varmistaa, että purkaminen voidaan toteuttaa kulloinkin ajantasaisiin ympäristö- ja teknisiin vaatimuksiin perustuen.

Purkamissuunnitelmaa koskevaa sääntelyä voidaan pitää perusteltuna, sillä merituulivoimahankkeiden käytöstä poistamiseen liittyy merkittäviä teknisiä, ympäristöllisiä ja taloudellisia epävarmuuksia. Purkamissuunnitelmalla on keskeinen merkitys sen varmistamisessa, että käytöstä poistaminen voidaan toteuttaa hallitusti ja ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Yleisen ympäristöedun näkökulmasta purkamissuunnitelman tulisi muodostaa riittävän kattava kokonaisuus, jonka perusteella voidaan arvioida purkamisen vaikutuksia sekä vertailla eri toteuttamisvaihtoehtoja. Suunnitelmassa tulisi kuvata purkamisen teknisen toteutuksen lisäksi myös purkamisen ympäristövaikutukset, arvio eri purkamisvaihtoehtojen ympäristöllisestä tarkoituksenmukaisuudesta, syntyvien jätteiden ja materiaalien käsittely sekä mahdolliset jälkihoito- ja seurantatoimenpiteet. Koska merituulivoimahankkeiden käyttöikä on pitkä, ei purkamissuunnitelman voida olettaa säilyvän muuttumattomana koko hankkeen elinkaaren ajan. Sen vuoksi olisi perusteltua korostaa, että purkamissuunnitelma tulee tarvittaessa päivittää ennen purkamiseen ryhtymistä vastaamaan ajantasaista tutkimustietoa, käytettävissä olevia purkumenetelmiä sekä purkamisajankohdan ympäristöolosuhteita. Näin voidaan varmistaa, että purkaminen toteutetaan kulloinkin ympäristön kannalta parhaalla käytettävissä olevalla tavalla. Lisäksi olisi perusteltua todeta, että lupaviranomaisella tulee olla mahdollisuus edellyttää purkamissuunnitelman täydentämistä tai muuttamista, mikäli suunnitelma ei riittävällä tavalla osoita, että purkamisesta ja jälkitoimenpiteistä aiheutuvat haitalliset vaikutukset meriympäristölle voidaan ehkäistä tai rajoittaa hyväksyttävälle tasolle.

Suomen Asianajajat pitää ehdotettua purkamisjärjestelmää periaatteessa toimivana ja tervetulleena uudistuksena. Suomen Asianajajat kannattaa ehdotusta, että hakija esittäisi Lupa- ja valvontavirastolle arvion hankkeen purkukustannuksista, jotta lupa-viranomaisella olisi käytettävissään tarvittava tieto voidakseen arvioida purkuvakuu-den määrää.

Vaadittu purkamissuunnitelma on liian yksityiskohtainen ottaen huomioon sen ajankohdan. Purkamissuunnitelman tekemisestä menee vuosikymmeniä (20-40 vuotta) itse purkutoimenpiteiseen. Niin ympäristö, lajisto ja purkuteknologiakin voivat muuttua olennaisesti hankkeen elinkaaren aikana. Geotekniikka ja muut tekniset ratkaisut tarkentuvat vasta myöhemmin. Purkamissuunnitelman vaatiminen vesitalousluvan hakemisvaiheessa lisää hankkeesta vastaavan hallinnollista taakkaa ja siten myös hankkeen kustannuksia. Purkukustannusten arviointi etukäteen sisältää merkittäviä epävarmuuksia. Vakuuden tason on perustuttava realistisiin kustannuksiin, joissa on arvioitava materiaalien kierrätysarvo. Jos vakuustaso asetetaan liian korkealle se heikentää investointeja. Ehdotamme harkittavaksi kaksivaiheista mallia, jossa alustava purkamissuunnitelma esitetään lupavaiheessa ja tarkennettu purkamissuunnitelma ennen purkamisajankohtaa. Alustavan, vesitalousluvan hakemisvaiheessa esitetyn purkamissuunnitelman sisältövaatimusten tulisi olla yleispiirteisemmät.

Mikäli merituulivoimahankkeen rakentamista koskevassa lupapäätöksessä annetaan yleisemmän tasoiset määräykset purkamisesta ja lopulliset ja tarkemmat määräykset purkamisesta ja sen laajuudesta sekä jälkitoimenpiteistä vasta purkamistoimia koskevassa lupapäätöksessä, ei ole perusteltua edellyttää merituulivoimahankkeen rakentamista koskevassa vesilupahakemuksessa purkamissuunnitelmaa lähellekään asetuksen 10b §:n esittämässä laajuudessa, vaan suunnitelman tasoksi riittää vastaavasti yleisluonteinen kuvaus purkutoimenpiteistä.

Purkamissuunnitelmaa koskeva sääntely on keskeinen osa hankkeen elinkaariajattelua. Suunnitelmassa olisi tarkoituksenmukaista esittää ainakin: purettavat rakenteet ja laitteet, purkumenetelmät, aikataulu, ympäristövaikutusten arviointi, jäte- ja materiaalivirtojen käsittely, mahdolliset ennallistamistoimenpiteet, kustannusarvio sekä riskienhallintatoimenpiteet.

Maa- ja metsätalousministeriö pitää tarpeellisena edellyttää hankkeesta vastaavalta purkuvakuuden asettamista. Purkuvakuuden hallinnointiin liittyviä viranomaistoimia esitetään Lupa- ja valvontaviraston tehtäviksi. Virasto toimii hankkeen vesilain mukaisen luvun myöntäjänä, ja sillä on muitakin vakuuksien hallinnointitehtäviä, joten ehdotus on vakuuden hallinnoinnin osalta tarkoituksenmukainen. Sen sijaan purkuvakuuden realisointiin liittyvät tehtävät eivät kuulu vesilain mukaisen viranomaisen tehtäviksi.

Esitetty sääntely vakuuden määrästä jää kehittäjän näkökulmasta liian yleiselle tasolle, koska siinä viitataan ainoastaan vakuuden riittävyyteen ilman selkeää laskentaperustetta. Tämä lisää tulkinnanvaraa ja voi johtaa epäyhtenäisiin käytäntöihin. Ehdotamme, että pykälään lisätään nimenomainen viittaus siihen, että vakuuden määrän tulee perustua 8 §:n mukaiseen purkamissuunnitelmaan sisältyvään kustannusarvioon. Tämä parantaisi sääntelyn selkeyttä ja ennakoitavuutta sekä tukisi hankkeiden rahoitettavuutta.

Purkamisvakuutta koskevaa sääntelyä voidaan pitää erittäin tarpeellisena. Vakuus on keskeinen keino varmistaa, että merituulivoimahankkeen käytöstä poistamisesta aiheutuvat velvoitteet voidaan toteuttaa myös tilanteissa, joissa toiminnanharjoittaja ei siihen enää kykene. Näin ehkäistään se, että purkamisesta aiheutuvat kustannukset tai ympäristöhaitat siirtyvät yhteiskunnan tai muiden toimijoiden kannettaviksi. Yleisen ympäristöedun näkökulmasta vakuuden määrän tulee perustua realistiseen arvioon hankkeen kaikista käytöstä poistamisesta aiheutuvista kustannuksista. Arvioinnissa tulisi ottaa huomioon varsinaisen rakenteiden purkamisen lisäksi myös jätteiden käsittely, materiaalien hyödyntäminen, meriympäristön ennallistamiseen liittyvät toimenpiteet, mahdollinen jälkiseuranta sekä muut lupamääräysten edellyttämät käytöstä poistamiseen liittyvät velvoitteet. Esityksen perusteluissa todetaan, että purkamiskustannuksiin liittyy edelleen huomattavaa epävarmuutta ja että kustannukset voivat vaihdella merkittävästi muun muassa teknisten ratkaisujen, meriolosuhteiden ja purkamisajankohdan mukaan. Tämän vuoksi vakuuden määrän arvioinnissa on perusteltua noudattaa varovaisuusperiaatetta. Vakuuden tulee kattaa myös kohtuudella ennakoitavissa olevat kustannusten muutokset eikä sitä tulisi mitoittaa alimman mahdollisen kustannusarvion perusteella. Lisäksi olisi tarkoituksenmukaista säätää tai vähintään perusteluissa selventää, millä tavoin vakuuden riittävyyttä arvioidaan tilanteissa, joissa hankkeen tekninen toteutus muuttuu luvan myöntämisen jälkeen tai purkukustannuksista saadaan uutta tutkimustietoa hankkeen elinkaaren aikana.

Suomen Asianajajilla ei ole lausuttavaa.

Purkamisvakuus ja sen määrä perustuu epävarmaan kustannusarvioon ottaen huomioon purkamissuunnitelman varhaisen vaiheen ja purkamisen toteutumisajankohdan (20-40 vuoden aikajänne). Vakuuden kerryttämismahdollisuus 20 vuoden aikana on kannatettava. 8 §:n nojalla talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeen lupahakemuksen yhteydessä tulisi toimittaa riippumattoman asiantuntijan varmentama selvitys purkamisen kustannuksista. Lainkohdan perusteluiden mukaan selvityksen tarkoituksena on varmistaa, että Lupa- ja valvontavirastolla olisi talousvyöhykkeen purkamisvakuuden määrän määrittämisessä riittävät ja oikeat tiedot. 9 §:ssä ei kuitenkaan todeta, että purkuvakuuden määrän asettamisessa tulisi huomioida mainittu riippumaton selvitys, vaan vakuuden tulisi ainoastaan olla "riittävä". Perustelujen mukaan "Vakuuden määrän määrittämisessä voitaisiin hyödyntää ulkopuolisen ja riippumattoman asiantuntijan varmentamaa selvitystä purkamisen kustannuksista.", mutta sen hyödyntäminen ei siten olisi pakollista. Esitämme, että vakuuden määrän tulee perustua esitettyyn arvioon, jotta viranomainen ei voisi lisätä siihen itsenäisesti esim. epävarmuuksiin perustuvaa ns. riskilisää.

Purkamisvakuutta voidaan pitää perusteltuna keinona varmistaa, ettei purkamisvastuu siirry yhteiskunnan kannettavaksi. Vakuuden määrän tulisi perustua realistiseen arvioon hankkeen koko elinkaaren aikaisista purkamiskustannuksista. Lisäksi olisi tärkeää huolehtia siitä, että vakuuden määrä voidaan tarkistaa hankkeen elinkaaren aikana muuttuneiden kustannustasojen tai teknisten ratkaisujen perusteella.

Merituulivoimahankkeissa investointipäätökset tehdään pitkälle eteenpäin ulottuvan kustannus- ja kassavirtanäkymän perusteella. Jos vakuuden taso voi muuttua merkittävästi hankkeen elinkaaren aikana, syntyy epävarmuutta, joka voi heikentää hankkeen rahoitettavuutta ja täten toteutettavuutta Ehdotamme, että mahdollinen indeksitarkistus toteutetaan ennakoitavasti ja harvemmin siten, että sen periaatteet määritellään jo lupavaiheessa. Esimerkiksi vakuuden määrä ja siihen liittyvät indeksitarkastelut voitaisiin tarkistaa ennalta määritellyin välein useiden vuosien välein, eikä jatkuvasti. Tällöin hanketoimijalla olisi parempi näkyvyys tuleviin kustannuksiin ja mahdollisuus hallita riskejä. Tällainen malli parantaisi sääntelyn ennakoitavuutta ja rahoituksen saatavuutta ilman, että purkamisvelvoitteiden kattavuus vaarantuu.

Ehdotettua sääntelyä vakuuden asettamisesta voidaan pitää lähtökohtaisesti tarkoituksenmukaisena. Yleisen ympäristöedun näkökulmasta on kuitenkin olennaista, että vakuus asetetaan sellaisessa muodossa ja sellaisin ehdoin, että se on tarvittaessa nopeasti ja tehokkaasti viranomaisen käytettävissä purkamisvelvollisuuden toteuttamiseksi. Vakuuden asettamista koskevan sääntelyn tulisi myös varmistaa, ettei vakuuden tosiasiallinen arvo heikkene hankkeen pitkän elinkaaren aikana esimerkiksi yritysjärjestelyjen, vakuuden antajan maksukyvyttömyyden tai muiden muutosten seurauksena. Tarvittaessa vakuuden hyväksyttävyyttä ja voimassaoloa tulisi voida arvioida uudelleen hankkeen elinkaaren aikana. Lisäksi voidaan pitää tärkeänä, että vakuuden hyväksymistä koskeva menettely on riittävän selkeä ja mahdollistaa sen, että viranomainen voi arvioida vakuuden riittävyyttä myös yleisen ympäristöedun näkökulmasta eikä ainoastaan vakuuden nimellisarvon perusteella.

Suomen Asianajajilla ei ole lausuttavaa.

Vakuuden määrän nousu purkukustannusten markkinahinnan mukaisesti lupamääräyksiä muuttamalla on riskialtista hankkeen omistajalle, sillä mitä todennäköisimmin purkukustannukset tulevat nousemaan (eivätkä laskemaan) ja vakuuden määrän lisääminen tarkoittaa lisäkustannuksia hankkeen omistajalle. Investointipäätöksen ja siten hankkeesta vastaavan mahdollisuus toteuttaa hanke, sekä sitä varten edellytetyt rahoitusjärjestelyt vaativat kustannusten ennakoitavuutta. Lupamääräysten tarkistamismahdollisuus, joka on sidottu olosuhteisiin, joihin luvan haltija ei voi vaikuttaa, lisäävät hankkeiden rahoituskustannuksia. Talousvyöhykkeen hankkeita rasittaa jo edistämisvakuus hankkeen aikana ja purkamisvakuus tuo uuden rasitteen hankkeelle. Ehdotamme, että ensimmäinen purkamisvakuus asetetaan ennen merituulivoimalan käyttöönottoa, ei ennen rakentamisen aloittamista.

Vakuuden vaiheittainen kerryttäminen vaikuttaa tasapainoiselta ratkaisulta investointien rahoituksen ja ympäristövastuiden välillä. Järjestelmän tulisi kuitenkin varmistaa, että vakuus kertyy riittävän nopeasti myös tilanteissa, joissa hankkeen taloudellinen toimintakyky heikkenee ennen sen käyttöiän päättymistä.

Vaatimus jatkuvasta voimassaolosta on perusteltua.

Vakuuden voimassaoloa koskevaa sääntelyä voidaan pitää keskeisenä purkamisvelvollisuuden tosiasiallisen toteutumisen kannalta. Yleisen ympäristöedun näkökulmasta on olennaista, että vakuus säilyy voimassa koko sen ajan, kun toiminnanharjoittajalla on käytöstä poistamiseen ja sen jälkeisiin toimenpiteisiin liittyviä velvoitteita. Merituulivoimahankkeiden pitkä elinkaari sekä purkamiseen liittyvät merkittävät epävarmuudet korostavat tarvetta varmistaa vakuuden jatkuva voimassaolo ja riittävyys. Vakuuden tulisi säilyä voimassa siihen saakka, kunnes purkamisvelvollisuus on kokonaisuudessaan toteutettu ja toimivaltainen viranomainen on voinut todeta myös mahdolliset jälkitoimenpiteet asianmukaisesti suoritetuiksi. Yleisen ympäristöedun näkökulmasta olisi lisäksi perusteltua, että vakuuden voimassaoloa ja riittävyyttä voidaan arvioida määräajoin hankkeen elinkaaren aikana. Näin voidaan ottaa huomioon mahdolliset muutokset hankkeen toteutuksessa, purkamiskustannuksissa, vakuusjärjestelyissä sekä muissa olosuhteissa, joilla voi olla vaikutusta vakuuden tosiasialliseen kattavuuteen. Näin voidaan tehokkaasti ehkäistä riskiä siitä, että purkamisvastuu tai siitä aiheutuvat kustannukset siirtyvät toiminnanharjoittajan maksukyvyttömyyden tai muiden myöhempien muutosten vuoksi yhteiskunnan kannettaviksi.

Suomen Asianajajilla ei ole lausuttavaa.

Vakuuden voimassaoloa koskeva sääntely vaikuttaa tarkoituksenmukaiselta. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää siihen, ettei vakuuden voimassaoloon synny katkoksia vakuuden uusimisen, siirtämisen tai toiminnanharjoittajan vaihtumisen yhteydessä.

Maa- ja metsätalousministeriö toteaa, että vakuuden realisointi, eli merituulivoimahankkeen purkamis- ja jälkitoimenpiteistä huolehtiminen, ei sovellu vesilain mukaisen viranomaisen tehtäväksi.

Sääntely on pääosin toimivaa.

Vakuuden realisoimista koskevaa sääntelyä voidaan pitää tarpeellisena, sillä sen tulee mahdollistaa purkamisvelvollisuuden tehokas toteuttaminen myös tilanteissa, joissa toiminnanharjoittaja ei itse täytä velvoitteitaan. Järjestelmän toimivuuden kannalta on olennaista, että viranomaisella on tosiasiallinen mahdollisuus käyttää vakuutta niiden toimenpiteiden toteuttamiseen, jotka ovat tarpeen yleisen ympäristöedun turvaamiseksi. Yleisen ympäristöedun näkökulmasta vakuuden vapauttamista koskevan sääntelyn tulisi olla pidättyväistä. Pelkästään rakenteiden purkamisen tai muiden teknisten toimenpiteiden loppuunsaattaminen ei kaikissa tilanteissa merkitse sitä, että hankkeesta aiheutuvat ympäristövaikutukset olisivat päättyneet tai että kaikki toiminnanharjoittajalle kuuluvat velvoitteet olisi täytetty. Erityisesti tilanteissa, joissa rakenteita jätetään osittain paikalleen tai joissa purkamiseen liittyy pitkäkestoisia vaikutuksia meriympäristöön, voi olla tarpeen toteuttaa myös purkamisen jälkeistä tarkkailua tai muita jälkitoimenpiteitä. Tämän vuoksi vakuus tulisi vapauttaa vasta sen jälkeen, kun toimivaltainen viranomainen on voinut todeta, että purkamista, mahdollisia jälkitoimenpiteitä sekä lupamääräysten mukaisia velvoitteita koskevat vaatimukset on kokonaisuudessaan täytetty eikä vakuuden säilyttämiselle ole enää yleisen ympäristöedun kannalta perustetta. Vapauttamista koskevan harkinnan tulisi siten perustua kokonaisarviointiin eikä yksinomaan siihen, että varsinaiset purkutyöt on saatettu päätökseen. Lisäksi voidaan pitää perusteltuna, että vakuuden osittainen vapauttaminen olisi mahdollista vain siltä osin kuin voidaan luotettavasti todeta kyseistä hankkeen vaihetta koskevien velvoitteiden tulleen täytetyiksi vaarantamatta jäljellä olevien velvoitteiden toteutumista.

Suomen Asianajajilla ei ole lausuttavaa.

Vakuuden realisointia koskevien perusteiden tulisi olla mahdollisimman selkeät ja ennakoitavat. Vakuuden vapauttamisen tulisi lähtökohtaisesti edellyttää, että purkamis- ja mahdolliset ennallistamistoimenpiteet on asianmukaisesti toteutettu ja viranomainen on voinut todeta velvoitteiden täyttymisen.

Hallinnointimaksujen periminen on perusteltua. On kuitenkin tärkeää varmistaa, että kustannustaso pysyy kohtuullisena.

Ehdotettua sääntelyä voidaan pitää perusteltuna, eikä siihen ole yleisen ympäristöedun näkökulmasta olennaista huomautettavaa. Vakuusjärjestelmän hallinnoinnista aiheutuvien kustannusten kohdentuminen toiminnanharjoittajalle toteuttaa aiheuttamisperiaatetta eikä siirrä järjestelmän ylläpitämisestä aiheutuvia kustannuksia julkiselle vallalle.

Suomen Asianajajilla ei ole lausuttavaa.

Vakuuden hallinnoinnista perittävät maksut ovat lähtökohtaisesti perusteltuja kustannusvastaavuuden näkökulmasta. Maksujen tulisi kuitenkin pysyä kohtuullisina ja niiden määräytymisperusteiden olla läpinäkyviä sekä ennakoitavia toiminnanharjoittajille.

Maa- ja metsätalousministeriö toteaa, että luonnos ei käsittele kattavasti merituulivoimahankkeen elinkaaren riskejä eikä niiden toteutumisen taloudellisia ja hallinnollisia vaikutuksia. Esityksessä tulisi varautua myös tilanteisiin, joissa merituulivoimahanke keskeytyy ja hankkeella ei ole vastuutahoa, mutta riittävää purkuvakuutta ei ole karttunut. Metsähallituksen käyttöoikeussopimukseen perustuva malli, kohta 2.6.2., ja purkuvakuuden asettaminen aluevyöhykkeellä on kuvattu esityksessä kattavasti. Esityksen kohta 5.1.6. Toimivaltaiset viranomaiset käsittelee myös Metsähallitusta. Metsähallituksen rooli merituulivoimahankkeissa ei ole viranomaistoimintaa vaan kyse on liiketoiminnasta. Kyseisen kohdan otsikkoa on muutettava tai Metsähallitusta käsiteltävä erillisen otsikon alla.

Esityksen vaikutusten arviointia voidaan pitää kokonaisuutena huolellisesti laadittuna, ja siinä tunnistetaan asianmukaisesti useita merituulivoimahankkeiden toteuttamiseen ja käytöstä poistamiseen liittyviä epävarmuuksia. Erityisesti purkamiskustannuksiin sekä käytöstä poistamisen teknisiin ratkaisuihin liittyviä epävarmuuksia on kuvattu avoimesti. Yleisen ympäristöedun näkökulmasta vaikutusten arvioinnissa olisi kuitenkin voitu tarkastella laajemmin purkamisen jälkeisiä pitkäaikaisia ympäristövaikutuksia. Suomessa ei ole vielä kokemusta laajamittaisten merituulivoimahankkeiden purkamisesta, minkä vuoksi esimerkiksi merenpohjaan mahdollisesti jäävien rakenteiden, eroosiosuojausten sekä muiden pysyvien rakenteiden pitkäaikaisista vaikutuksista meriympäristöön liittyy edelleen huomattavaa epävarmuutta. Lisäksi vaikutusten arvioinnissa olisi voitu arvioida tarkemmin vakuusjärjestelmän toimivuutta tilanteissa, joissa hankkeen omistaja vaihtuu useita kertoja hankkeen pitkän elinkaaren aikana tai joissa purkamiskustannukset poikkeavat olennaisesti ennakkoon arvioidusta. Koska merituulivoimahankkeiden elinkaari ulottuu useiden vuosikymmenten päähän, olisi myös näiden riskien tarkastelu ollut perusteltua. Yleisen ympäristöedun näkökulmasta voidaan pitää tärkeänä, että sääntely mahdollistaa uusimman tutkimustiedon hyödyntämisen myös hankkeiden myöhemmissä elinkaaren vaiheissa. Nykyiseen tietopohjaan liittyvät epävarmuudet korostavat tarvetta varovaisuusperiaatteen huomioon ottamiseen erityisesti purkamista, jälkitoimenpiteitä ja vakuusjärjestelmää koskevassa sääntelyssä.

Suomen Asianajajilla ei ole lausuttavaa.

Vaikutusten todetaan vaikuttavan "vain yksittäisiin hankekehittäjiin". Tässä yhteydessä on kuitenkin huomioitava, että hankkeitakaan ei odoteta toteutettavan lukuisia lyhyellä aikavälillä, jolloin yksittäisiinkin hankekehittäjiin kohdistuvat vaikutukset voivat vaikuttaa merkittävästi merituulivoima-alan kehitykseen Suomessa yleisestikin.

Vaikutusten arviointi käsittelee keskeisiä vaikutuksia varsin kattavasti. Jatkovalmistelussa voisi kuitenkin olla hyödyllistä tarkastella tarkemmin: vakuusjärjestelmän vaikutuksia investointikustannuksiin, vaikutuksia hankkeiden rahoitettavuuteen, vaikutuksia merituulivoiman kansainväliseen kilpailukykyyn, mahdollisia vaikutuksia sähköjärjestelmän kehitykseen sekä viranomaisille aiheutuvia pitkäaikaisia hallinnollisia kustannuksia.

Esityksen kohdassa 1.2 kuvatusti hallituksen esitys on valmisteltu virkatyönä työ- ja elinkeinoministeriössä yhteistyössä ympäristöministeriön ja oikeusministeriön kanssa. Esitetystä yhteistyötoiveesta huolimatta valmistelussa on oltu vain hyvin vähäisesti yhteydessä maa- ja metsätalousministeriöön. Maa- ja metsätalousministeriö toteaa, että työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesten olisi tullut valmistella esitys tiiviissä yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriön kanssa, jonka toimialaan vesilain soveltamisala kuuluu.

MTK:n havaintojen mukaan vihreän energian investoinneista uutisoidaan hyvinkin positiivisesti, mutta yhä useammin on käynyt ilmi, että alueille vaikutukset ovat rakentamisen aikaisen haitan jälkeen olemattomia. Näin on käymässä myös merituulivoiman ja sen siirtolinjojen osalta. Korostetummin verrattuna esimerkiksi maatuulivoimaan, josta jää aluetalouteen kuitenkin maanvuokra- ja kiinteistöverotuloja. Petteri Orpon hallitusohjelmassa on erillisenä kirjauksena ”omaisuudensuojaa kunnioitetaan ja se huomioidaan aiempaa paremmin myös lunastuslainsäädäntöä uudistamalla. Omaisuudensuojaa vahvistetaan korottamalla voimansiirtolinjojen lunastamisesta maksettavia korvauksia”. Hallitusohjelman läpileikkaavissa tavoitteissa tavoitellaan myös sujuvoittamista ja MTK:n näkemyksen mukaan keskeinen sujuvoittamisen keino on vaalia omaisuudensuojan ja oikeudenmukaisuuden toteutumista. Näillä on MTK:n mielestä alentavia vaikutuksia muutoksenhaku- eli valituksien määrään. MTK esittää, että lainsäädäntöön tulee kirjata malli, joka toisi energian siirtoinvestointien hyötyjä tehokkaammin aluetalouksille. Kaikki maanomistajat, jotka ovat joutuneet luopumaan maistaan energian siirtoverkkojen lunastuksien takia, saisivat vuosittain korvauksen linjoja ja putkia pitkin kulkevasta energiasta. MTK:n mielestä 5% sopiva korvausmäärä paikallisväestölle olisi 5 prosenttia vuosittain siirretyn energian arvosta pakkolunastetuille alueille. MTK:n malli luottavissa täältä: https://www.mtk.fi/documents/d/mtk/sahkomarkkinalaki-muutokset-4-luku-asiakasmaksut-maanomistajille-esitys

Metsähallitus pitää lakiesitystä tarpeellisena ja kiittää hyvästä lainvalmistelusta. Esityksessä tunnistetaan keskeinen sääntelyaukko talousvyöhykkeen merituulivoiman rakentamisen ja purkamisen osalta, ja sääntelyn selkeyttäminen parantaa hankkeiden ennakoitavuutta sekä investointiympäristön vakautta. Metsähallitus korostaa, että esityksen tavoitteet ovat pääosin linjassa valtion roolin kanssa merituulivoiman mahdollistajana ja yleisten vesialueiden hallinnoijana. Aluevesillä Metsähallituksen käyttöoikeussopimusmalli on jo pitkään sisältänyt vastaavia elementtejä (muun muassa purku- ja ennallistamisvakuus), mikä osoittaa esityksen perusratkaisujen toimivuuden käytännössä. Metsähallitus kannattaa yleisesti purkamisvelvoitteen laajentamista aluevesien hankkeisiin ja pitää hyvänä, että lakisääteinen purkuvakuus ei sovellu aluevesien hankkeisiin. Talousvyöhykkeen hankkeiden rakentamista koskevat velvoitteet tulee pitää mahdollisimman yhdenmukaisina aluevesillä sovellettavan sääntelyn kanssa hankkeiden tasapuolisen kohtelun ja yleisen rakentamis- ja merenkulun turvallisuuden takaamiseksi. Metsähallitus pitää erityisen tärkeänä, että lausuntomme yksityiskohtaiset huomiot määräajoista purkamisluvan hakemiselle sekä purkamistoimenpiteiden suorittamiselle huomioidaan lain jatkovalmistelussa sekä muutoinkin kiinnitetään huomiota alueiden jatkokäytön turvaamiseen.

Esitys on tarpeellinen ja parantaa sääntelyn selkeyttä.

Esitystä voidaan pitää tarpeellisena ja hyvin perusteltuna. Merituulivoiman rakentamiseen liittyvän sääntelyn täydentäminen sekä erityisesti käytöstä poistamista ja purkamisvakuutta koskevien säännösten lisääminen vahvistavat oikeudellista ennakoitavuutta ja selkeyttävät toiminnanharjoittajien vastuita. Esitys tukee myös aiheuttamisperiaatteen toteutumista sekä vähentää riskiä siitä, että käytöstä poistamiseen liittyviä kustannuksia tai velvoitteita siirtyisi julkisen vallan kannettavaksi. Yleisen ympäristöedun näkökulmasta merituulivoimahankkeiden pitkä elinkaari muodostaa kuitenkin erityisen haasteen sääntelylle. Hankkeiden suunnittelun, rakentamisen, käytön ja käytöstä poistamisen välillä voi kulua useita vuosikymmeniä, joiden aikana sekä ympäristöolosuhteet, käytettävissä oleva tutkimustieto, että tekniset ratkaisut voivat muuttua olennaisesti. Tämän vuoksi sääntelyn toimivuutta ei voida arvioida yksinomaan hankkeen rakentamisvaiheen näkökulmasta, vaan sen tulee mahdollistaa myös ympäristövastuun tehokas toteutuminen koko hankkeen elinkaaren ajan. Esityksessä tunnistetaan useita purkamiseen ja vakuusjärjestelmään liittyviä epävarmuuksia. Näiden epävarmuuksien vuoksi voidaan pitää tärkeänä, että sääntely jättää lupaviranomaiselle riittävästi mahdollisuuksia tapauskohtaiseen harkintaan ja että lupamääräyksillä voidaan tarvittaessa ottaa huomioon myös hankkeen myöhemmissä vaiheissa saatava uusi tutkimustieto. Tämä tukee vesilain tavoitteiden toteutumista tilanteessa, jossa käytännön kokemusta merituulivoimarakenteiden purkamisesta Suomen merialueilla on vielä vähän. Lisäksi voidaan pitää tärkeänä, että purkamisvelvollisuutta ja purkamisvakuutta tarkastellaan osana hankkeen koko ympäristövastuuta. Ympäristövastuu ei kaikissa tilanteissa pääty siihen, että rakenteiden purkaminen on teknisesti saatettu loppuun, vaan myös purkamisen jälkeiset vaikutukset sekä mahdolliset seuranta- ja jälkihoitotoimenpiteet voivat olla merkityksellisiä yleisen edun turvaamisen kannalta. Tämän näkökulman huomioon ottaminen vahvistaisi osaltaan esityksen tavoitteiden toteutumista. Kokonaisuutena esitys muodostaa hyvän perustan merituulivoiman sääntelyn kehittämiselle. Jatkovalmistelussa olisi kuitenkin perusteltua kiinnittää erityistä huomiota sääntelyn toimivuuteen pitkällä aikavälillä sekä siihen, että järjestelmä kykenee vastaamaan myös sellaisiin tilanteisiin, joita ei hankkeiden pitkän elinkaaren vuoksi voida nykyhetkellä kaikilta osin ennakoida.

Suomen Asianajajat kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esitysluonnoksesta koskien lakia vesilain muuttamiseksi ja luonnosta valtioneuvoston asetukseksi vesita-lousasioista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Yhtenä Suomen Asianajajien sääntömääräisenä tehtävänä on seurata oikeuskehitys-tä maassa ja lausuntoja antamalla sekä aloitteita tekemällä tarjota kokemuksensa yh-teiskunnan käytettäväksi. Suomen Asianajajien oikeuspoliittisen työn lähtökohta on oikeusvaltion turvaaminen. Lausunnoissaan Suomen Asianajajat pyrkii painottamaan oikeusvaltioperiaatteen toteutumiseen, oikeusturvaan sekä oikeuden saavutettavuu-teen, perus- ja ihmisoikeuksien sekä asianajajakunnan itsenäisyyden ja riippumat-tomuuden turvaamiseen liittyviä näkökulmia. Työ- ja elinkeinoministeriö on laatinut luonnoksen hallituksen esitykseksi, jolla muu-tettaisiin vesilakia lisäämällä lakiin uusi merituulivoimaa koskeva luku. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö on laatinut luonnoksen muutoksesta valtioneuvoston asetukses-ta vesitalousasioista, missä vesitalousasetukseen lisättäisiin merituulivoimaa koske-vat tarkemmat säännökset. Suomen Asianajajat pitää lakiuudistusta periaatetasolla tervetulleena ja tavoitteiltaan kannatettavana. Uusi lainsäädäntö vastaisi yhteiskun-nalliseen tarpeeseen säännellä sitä, mitä merituulivoimatuotantoon muutetulle alu-eelle tapahtuu toiminnan päätyttyä – samaan tapaan kuin kaivoslain asettamat pur-ku- ja ennallistamisvelvoitteet ja vastaavasti kuin maatuulivoimaloiden osalta on jo aiemmin esitetty säädettävän. Suomen Asianajajat toteaa, että ehdotettu sääntely on pääosin kannatettavaa, mut-ta sisältää paikoin epäselvyyksiä. Suomen Asianajajat pyytää kiinnittämään huomiota yllä esitettyihin havaintoihin lainsäädännön jatkovalmistelussa.

Taustamuistiossa mainittu aloite maalla sijaitseville tuulivoimaloille osoitettavasta vastaavasta rakentamista ja purkamista koskevasta sääntelystä, ohjeistuksista ja vakuuksista on erittäin kannatettava. Purkuvaiheessa toimenpiteissä tulisi mahdollisimman hyvin huomioida meriympäristöjen monimuotoisuuden säilyminen, myös rakenteilla elävät eliöyhteisöt.

Tahkoluoto Offshore Oy (TLO) kiittää mahdollisuudesta lausua vesilain muuttamisesta. TLO on suomalainen merituulivoimayhtiö, jonka omistavat suurten suomalaisten kaupunkien omistamat energiayhtiöt. TLO:n omistajat ovat Suomen Hyötytuuli Oy:n kautta rakentaneet Suomen ensimmäisen merituulivoimalan (2010) ja maailman ensimmäisen vahvasti jäätyvän meren merituulipuiston (2017). TLO kehittää Tahkoluodon merituulipuiston laajennusta (640–800 MW), joka on Suomen pisimmälle kehitetty ja potentiaalisesti ensimmäinen suuren mittaluokan merituulipuisto. Merituulivoiman sääntelyä luotaessa tulisi huomioida, että Suomeen rakennetaan merituulivoimaa markkinaehtoisesti. Jotta investoinnit merituulivoimaan mahdollistuvat, kustannuksia ei tulisi turhaan sääntelyllä nostaa vaan pikemminkin päinvastoin. Isot merituulivoimainvestoinnit tuovat tuloja valtiolle ja kunnille sekä mahdollistavat muita puhtaan energian suuria investointeja. Merituulivoimahankkeen vesilupahakemuksella vaadittavaa teknisten suunnitelmien tarkkuustasoa tulisi pyrkiä lähtökohtaisesti vähentämään eikä lisäämään siltä osin kuin suunnitelmien tarkentuminen ei muuta hankkeesta aiheutuvia vaikutuksia merkittävästi. Merituulivoimahankkeiden luonne huomioiden lakiin olisi tarpeen lisätä pykälä merituulivoimaloiden sijoittamisen vaihtoehtoisista suunnitelmista tai varasuunnitelmista. Lupahakemuksella voitaisiin esimerkiksi esittää toissijaisia voimalapaikkoja varsinaisten voimalapaikkojen lisäksi siten, että myös toissijaisten voimalapaikkojen toteuttamisen vaikutukset arvioidaan hakemuksella. Toissijaisten voimalapaikkojen toteuttamiseen voitaisiin ryhtyä tilanteessa, jossa jokin tai jotkin varsinaisista voimalapaikoista osoittautuvat toissijaisia paikkoja huonommiksi toteuttaa. Syitä voivat olla esimerkiksi verkkoliityntäpisteen muutos, lupavaiheen jälkeen tehtävissä tarkemmissa pohjatutkimuksissa ilmenneet seikat tai voimalatyypin muutos. Toissijaisia voimalapaikkoja käytettäessä luovuttaisiin vastaavasta määrästä varsinaisia voimalapaikkoja eli luvassa määriteltävä voimaloiden enimmäismäärä ei muuttuisi.

Turvallisuus- ja kemikaalivirastolla (Tukes) ei ole lausuttavaa.

Vesilain 15 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla Lupa- ja valvontaviraston vesilain nojalla antamaan päätökseen haetaan valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Hallituksen esityksessä ei ole arvioitu lainkaan niitä vaikutuksia, joita talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeita koskevien lupapäätösten käsittely hallinto-oikeudessa aiheuttaa. Kyseiset asiat olisivat uudentyyppinen lainkäyttöasia, kuten luonnoksessa on todettu Lupa- ja valvontaviraston kohdalla. Asiat poikkeaisivat merkittävästi vesilain mukaisista nykyisistä lainkäyttöasioista, ja tämä luonnollisesti vaikuttaa myös hallinto-oikeuden työmäärään ja tarvittaviin resursseihin. Vaasan hallinto-oikeus kiinnittää huomiota siihen, että esitykseen liittyvät resurssivaikutukset Vaasan hallinto-oikeuden työmäärään on otettava huomioon. Lupa- ja valvontaviraston tavoin myös hallinto-oikeudelle tulee varmistaa riittävät resurssit esityksestä aiheutuvien lainkäyttöasioiden asianmukaiseen ratkaisemiseen.

Esitys vastaa tunnistettuun sääntelytarpeeseen ja vahvistaa talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeita koskevaa oikeudellista ennakoitavuutta. Sääntelykokonaisuutta voidaan pitää lähtökohtaisesti tasapainoisena. Jatkovalmistelussa olisi kuitenkin tärkeää varmistaa, että purkamisvastuuta, vakuusjärjestelmää ja rakentamisen teknisiä vaatimuksia koskeva sääntely säilyy sekä riittävän täsmällisenä että joustavana nopeasti kehittyvässä toimintaympäristössä.

Esitetyt hakemussisällöt ovat kehittäjän näkökulmasta laajoja ja yksityiskohtaisia ottaen huomioon hankkeen varhaisen kehitysvaiheen. Merituulivoimahankkeiden suunnittelu etenee vaiheittain, ja merkittävä osa teknisistä ratkaisuista tarkentuu vasta hankekehityksen myöhemmässä vaiheessa ennen investointipäätöstä. Erityisesti perustamis- ja pohjaolosuhteita koskevat selvitykset edellyttävät laajoja geoteknisiä tutkimuksia, jotka ovat kustannuksiltaan merkittäviä ja teknisesti vaativia. Tällaiset tutkimukset toteutetaan tyypillisesti vasta myöhemmässä hankekehitysvaiheessa, kun hankkeen toteuttamisedellytykset ja kannattavuus ovat riittävällä varmuudella selvillä. Näiden selvitysten edellyttäminen jo lupahakemusvaiheessa lisää merkittävästi hankkeen riskiä ja kustannusrasitetta. Ehdotamme, että sääntely mahdollistaa hankkeen vaiheittaisen edistämisen siten, että lupahakemuksessa voidaan esittää tuulivoimalan perustamisratkaisulle vaihtoehtoisia toteutustapoja. Näitä ratkaisuja voitaisiin tarkentaa ja lopullinen valinta tehdä myöhemmässä suunnitteluvaiheessa geoteknisten tutkimusten valmistuttua. Tällainen lähestymistapa parantaa hankkeiden toteutettavuutta ja rahoitettavuutta ilman, että turvallisuus tai suunnittelun laatu heikkenee.

Ehdotettuja selvitysvaatimuksia voidaan pitää pääosin tarkoituksenmukaisina. Yleisen ympäristöedun näkökulmasta voidaan kuitenkin pitää tärkeänä, että lupahakemuksessa esitettävät selvitykset muodostavat riittävän kokonaisuuden myös hankkeen koko elinkaaren näkökulmasta. Erityisesti olisi perusteltua varmistaa, että hakemuksessa esitetään riittävät lähtötiedot myös käytöstä poistamisen suunnittelua ja purkamisvelvollisuuden toteuttamista varten.

Suomen Asianajajilla ei ole lausuttavaa.

Hakemusvaatimusten taso on asetettu liian laajaksi näin varhaisessa vaiheessa. Ehdotamme, että myös vaihtoehtoiset perustamisratkaisut sallitaan lupavaiheessa.

Hakemuksessa esitettävien suunnitelmien ja selvitysten täsmentäminen on perusteltua. Vaatimusten tulisi kuitenkin olla oikeasuhtaisia suhteessa hankkeen kokoon ja riskeihin. Samalla olisi hyödyllistä laatia viranomaisohjeistusta hakemusten yhdenmukaisuuden tukemiseksi.

Esitetty vaatimus purkamissuunnitelmasta on kehittäjän näkökulmasta liian laaja ja yksityiskohtainen huomioiden hankkeen varhainen kehitysvaihe. Erityisesti sanan “yksityiskohtainen” käyttö pykälässä ei ole tarkoituksenmukaista, koska purkamista koskevia ratkaisuja ei ole mahdollista määrittää luotettavasti vuosikymmeniä etukäteen. Merituulivoimapuiston pitkä operatiivinen aika (30–40 vuotta) tarkoittaa, että purkamisratkaisuihin vaikuttavat teknologia, kustannustaso, sääntely sekä ympäristöolosuhteet voivat muuttua olennaisesti ennen purkamisen ajankohtaa. Tämän vuoksi yksityiskohtaisten vaatimusten asettaminen lupavaiheessa johtaa väistämättä epävarmoihin ja nopeasti vanhentuviin arvioihin. Ehdotamme, että: - Poistetaan viittaus “yksityiskohtaiseen” purkamissuunnitelmaan. - Purkamissuunnitelman sisältö rajataan lupavaiheessa periaatetasolle. - Yksityiskohtaisemmat tiedot edellytetään vasta myöhemmässä vaiheessa, esimerkiksi ennen purkamistoimenpiteiden aloittamista. Tällainen lähestymistapa parantaa sääntelyn realistisuutta ja vähentää tarpeetonta hallinnollista kuormaa, samalla varmistaen, että purkaminen suunnitellaan ajantasaisia olosuhteita vastaavasti.

Purkamissuunnitelmassa tulisi esittää riittävät tiedot purkamisen teknisestä toteutuksesta, eri purkamisvaihtoehtojen arvioinnista sekä niiden ympäristövaikutuksista. Lisäksi suunnitelmassa tulisi kuvata syntyvien materiaalien hyödyntäminen ja jätehuolto, mahdolliset merenpohjaan jäävät rakenteet perusteluineen, arvio purkamisen vaikutuksista meriympäristöön sekä tarvittavat jälkihoito- ja seurantatoimenpiteet. Koska purkaminen voi tapahtua vasta vuosikymmenten kuluttua luvan myöntämisestä, olisi perusteltua edellyttää, että purkamissuunnitelma päivitetään ennen purkamiseen ryhtymistä vastaamaan ajantasaista tutkimustietoa, käytettävissä olevia menetelmiä ja purkamisajankohdan olosuhteita.

Suomen Asianajajilla ei ole lausuttavaa.

Pidämme purkamissuunnitelmaa liian yksityiskohtaisena ennen lupavaiheetta. Ehdotamme, että asetuksesta poistetaan sana ”yksityiskohtainen” ja kohta muutetaan muotoon 1) Selvitys merituulivoimaloiden ja niiden liittyvien rakennelmien, laitteiden, perustusten, putkien ja kaapeleiden purkamisen ja poistamisen edellyttämistä toimenpiteistä sekä niiden alueellisesta ulottuvuudesta.

Purkamissuunnitelman tulisi olla etenkin aluevesien merituulivoimahankkeissa riittävän yleisluonteinen. Asetuksen 10b pykälän 2 momentin 1)-kohdasta tulisi poistaa sana yksityiskohtainen, sillä tarkkuustasoltaan yleisluonteisen selvityksen tulisi olla tarkoitukseen riittävä. Momentissa todetaan, että ”purkamissuunnitelmassa on esitettävä tarpeellisessa laajuudessa” listatut kohdat. Tämä voisi itsessään jo mahdollistaa tapauskohtaisen harkinnan tarpeelliselle laajuudelle esimerkiksi siten, että aluevesien hankkeissa, joissa vesilakiin tuotavaa purkuvakuutta ei edellyttäisi, riittäisi talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeita suppeampi suunnitelma purkamistoimenpiteistä, sillä yksityiskohtaista suunnitelmaa ei tarvita aluevesien hankkeissa tarkkojen purkamis- ja jälkitoimenpiteiden kustannusten määrittelyyn toisin kuin talousvyöhykkeen hankkeissa. Edellytettävän tarkkuustason määrittely olisi joka tapauksessa hyvä tuoda esille suoraan asetuksessa, mikä yksinkertaisimmillaan voisi onnistua sanan ”yksityiskohtainen” poistamisella 1)-kohdasta.

Purkamissuunnitelmassa tulisi esittää vähintään: purettavat rakenteet, purkumenetelmät, ympäristövaikutukset, jätteiden käsittely, ennallistamistoimenpiteet, kustannusarvio, aikataulu sekä riskienhallintatoimenpiteet. Näiden tietojen avulla voidaan arvioida purkamisvelvollisuuden toteuttamiskelpoisuutta ja vakuuden riittävyyttä.

Esitetty purkamisvakuuden kerryttämismalli on pääosin ymmärrettävä, ja sekä prosenttiosuuksien jakautuminen että kerrytyksen aikataulutus ovat sinänsä perusteltavissa hankkeen pitkän elinkaaren näkökulmasta. Lisäksi on huomioitava, että rakentamisvaiheessa hankkeelle on erikseen asetettu mahdollisesti edistämisvakuus. Tämän vuoksi ei ole tarkoituksenmukaista, että sekä edistämisvakuus että purkamisvakuus ovat samanaikaisesti merkittävässä määrin voimassa, sillä tämä lisää pääomakustannuksia ilman vastaavaa lisähyötyä riskienhallintaan. Päällekkäisiä vakuusvaatimuksia tulisi siten välttää. Ehdotamme, että ensimmäinen purkamisvakuuserä asetetaan ennen merituulivoimapuiston käyttöönottoa eikä ennen rakentamisen aloittamista. Tällöin vakuuden asettaminen ajoittuu vaiheeseen, jossa hankkeen toteutuminen on varmistunut ja kassavirta alkaa muodostua. Tällainen muutos parantaisi hankkeiden rahoitettavuutta ja ennakoitavuutta ilman, että purkamisvelvoitteen kattavuus vaarantuu.

Ehdotettu mahdollisuus kerryttää purkamisvakuutta vaiheittain on perusteltu, sillä hankkeiden pitkä toteutusaika ja huomattava investointikoko puoltavat joustavaa vakuusjärjestelmää. Yleisen ympäristöedun näkökulmasta vaiheittainen kerryttäminen ei kuitenkaan saa vaarantaa vakuusjärjestelmän keskeistä tavoitetta eli sitä, että purkamisvelvollisuuden toteuttamiseen on kaikissa tilanteissa käytettävissä riittävät varat. Vakuuden kertymisen tulisi olla sidoksissa hankkeen etenemiseen siten, että vakuuden määrä vastaa koko ajan hankkeen laajuutta ja siitä aiheutuvaa mahdollista purkamisvastuuta. Mitä pidemmälle hanke etenee ja mitä enemmän rakenteita rakennetaan, sitä suurempi osa vakuudesta tulisi olla asetettuna. Vakuuden määrän ei siten tule kasvaa vain ajan mukana vaan suhteessa toimintaan liittyvään ympäristövastuuseen. Lisäksi voidaan pitää tärkeänä, että vakuuden määrä arvioidaan säännöllisesti uudelleen hankkeen elinkaaren aikana. Näin voidaan ottaa huomioon purkukustannusten, teknisten ratkaisujen ja muiden olosuhteiden muutokset sekä varmistaa vakuuden tosiasiallinen riittävyys. Yleisen ympäristöedun näkökulmasta vakuuden tulisi olla kokonaisuudessaan asetettuna hyvissä ajoin ennen hankkeen käyttöiän päättymistä. Vakuuden täydentämisen ei tulisi ajoittua vasta toiminnan loppuvaiheeseen, jolloin toiminnanharjoittajan taloudelliseen asemaan tai muihin olosuhteisiin voi jo liittyä merkittävää epävarmuutta.

Suomen Asianajajilla ei ole lausuttavaa.

Kun otetaan huomioon, että talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeen tulee asettaa myös edistämisvakuus on 25% ennen rakentamista kohtuuttoman raskas ensimmäinen vakuuserä. Ehdotamme, ettei talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeiden tulisi maksaa päällekkäisiä vakuuksia ja purkamisvakuutta aletaan maksaa vasta hankkeen käyttöönoton lähestyessä ei ennen rakentamisen alkamista.

Vakuuden vaiheittainen kerryttäminen neljässä erässä vaikuttaa lähtökohtaisesti tarkoituksenmukaiselta ratkaisulta. Samalla olisi perusteltua arvioida, onko 20 vuoden kerryttämisaika kaikissa tilanteissa riittävä riskienhallinnan näkökulmasta. Mikäli hankkeen taloudellinen tilanne muuttuu olennaisesti, viranomaisella tulisi olla mahdollisuus edellyttää vakuuden täydentämistä. Vakuuden indeksisidonnaisuutta voidaan pitää tarpeellisena sen reaaliarvon säilyttämiseksi koko hankkeen elinkaaren ajan.